Mä oon niiiiiiin ylpee

Teuvoantero oli eilen elämänsä ensimmäisissä oikeissa fudistreneissä ja pojan ilmeestä ja innostuksesta päätellen ei taatusti viimeisissä. Jos poikaa jännitti ennen treenejä, niin jännitti isääkin. Miten se nyt pärjää, uskaltaako se lähteä muiden mukaan, ei kai se vaan ole liian nuori, mitä jos se säikähtää ja innostus lakkaa tasan tähän, osaakohan ne ohjaajat asiansa, olikohan ihan fiksua ostaa noi 30 kympin sisäfudis kengät, teinköhän liian makeeta tosta mehusta, pitäsköhän sinne ottaa pitkälahkeiset ja sortsit, pitäsköhän ottaa varakalsarit (ei Teuvoanterolle , vaan mulle)...

En ollut huolissani turhaan (On olemassa universaali laki joka määrää, että mitä enemmän on etukäteen huolissaan ja pessimistinen, sitä varmemmin asioiden on taipumus päätyä hyvin). Teuvontero nauroi, leikki ja totteli kiltisti mitä ohjajat sanoivat. Silmät loistivat Teuvoanterolla innosta ja isällä liikutuksesta. Kun poika vielä ensimmäisissä treeneissä laukoi loppupelissä maalinkin, niin niille varakalsareillekin tuli käyttöä.