Teuvoanteroa

Tiedättekö mitä on hiuksu, kovilia, aakutta, muhviselli, tussu ja meesi. No ne on teuvoanteroa. Jälkikasvumme on siinä iässä että sanavarasto kasvaa nopeammin kuin maksamattomien laskujen pino jääkaapin ovessa, tänään täytyi laittaa jo seitsemäs jääkaappimagneetti pitämään pinoa paikallaan. Vaimoni tuleva lingvisti on myöskin innoissaan lapsemme kielenkehityksestä, mutta hän jaksaa uuterasti korjata poikamme ääntämystä. Minä taasen olen hylkäämässä äidinkieleni ja siirryn puhumaan teuvoanteroa. Tunnen jonkinlaista suurta lämpöä sisälläni kun voin poikani kanssa puhua salakieltä, jota muut ei ymmärrä. Ihmeellistä tämä isänä olo. Ainoa sana, jota minäkin korjaan on tussu, koska kysessä on naapurin Suski. Ei ole kovinkaan kohteliasta kutsua 6-vuotiasta tussuksi, ei varsinkaan silloin kun hiekkalaatikon reunalla seisoo koko naapuruston vanhemmat lapsineen ja 2-vuotiamme huutaa sielunsa kyllyydestä "TUSSU MISSÄ OOT". Naama punaisena siinä mumisen, että "Ohhoh onpa kello paljon, täytyykin tästä lähteä laittamaan iltaruokaa". Teuvoanteron äänekkäästä vastustuksesta huolimatta katoamme takavasemmalle, häntä koipien välissä. Ulos ei kehtaa mennä viikkoon.