torstaina, marraskuuta 02, 2006

Taisteluni tuulimyllyjä vastaan

Olen epäonnistunut myönnän sen. Epäonnistumisen tuskaa lisää se, etten tiedä missä tein virheen.Mielestäni olin hyvinkin johdonmukainen ja tunnollinen, pyrin välttämään sitä helppoa ratkaisua viimeiseen asti.

Poikani lempiruokaa ovat kaupan maksalaatikko ja Saariosten pinaattiletut.

Minun lähtöasetelmat tätä sotaa kohtaan olivat hyvät. Olen yhdeltä ammatiltani keittiömestari ja pidän erinomaisen paljon ruuanlaitosta, varsinkin silloin kun en tee sitä työkseni. Keittiömme on kokeellinen ja siellä myös leivotaan paljon leipää ja nisua. Pidin myöskin kunnia asiana, ettei meillä syödä eineksiä ja että perheellä on säännölliset ruoka-ajat ja niistä pidetään kiinni. Vaadin myöskin että pöytä on nätisti katettu ja ruoka syödään lämpimänä ja silloin kun sen aika on. Lähes tyrannin tavoin vaalin näitä jaloja aatteita.

Aluksi kaikki näytti menevän hyvin. Poikani söi hyvällä ruokahalulla kaikkea mitä tein, jopa hieman hankalampia maku ja suutuntuma yhditelmiä, kuten tuoreita sinisimpukoita merimiehen tapaan tai Gorgonzola etanoita. Voissa paistetut ruisjauhoissa pyöritetyt muikut menivät sellaisenaan ruotoineen päivineen ja niitä piti olla kunnon läjä tai muuten ne loppuivat kesken.

Myönnän en minäkään täydellinen ollut, kävimme silloin tälläin leipäravintoloissa. Olen heikko ihminen. Ravintola taustastani huolimatta pidän myöskin roskaruuasta, siis lähinnä burgeresta, mutta ne pitää olla hyvin tehtyjä ja ehdottomasti lämpimiä, eikä mitään lämpöpöydällä seisseitä. Yllättävän moni ruuanlaiton ammattilainen on minun tavoin halveksitun roskaruuan ystävä. Veikkaanpa, että Sukulalla, Välimäella ja muilla TV:n-tähtikokeilla on bulvaanit, jotka käyvät hakemassa heillekin silloin tällöin burgerin jos toisenkin. Itse he eivät uskalla mennä mäkkärin luukulle katu-uskottavuuden menettämisen pelosta johtuen. Mikäs on sen parempaa kuin iloisen paari-illan jälkeen suunnata kulkunsa Jaskan grillille ja vetäistä mukavan olonsa päälle vielä tuhti Fagotinsoittaja, voi sitä valkosipulin ja juuston yhdistelmää.Tietenkään roskaruokaa ei saa syödä liian usein, muuten se maistuu paperille.

Mutta asiaan. On aivan käsittämätöntä, miten niin monet lapset pitävät herkkunaan teollisia ja mauttomia ruuan korvikkeita. Lapset saattavat sanoa, että tämähän maistuu ihan kaupan makaroonilaatikolle ja he sanovat sen kohteliaisuutena.

Olen suunnattoman pettynyt. Vuosien kunnianhimoinen työ on valunnut hiekkaan, ilmeisesti vain muutaman liian kiireisen tarhaan lähdön takia (ostetaan sille lounaaksi jotain sieltä Siwasta). Nyt minun ruuissani on liikaa sipulia, liikaa kirpeetä, liikaa mitäToiOn, liikaa grilliä(kaikki vähänkään tummemmat ainesosat ruuassa on grilliä ja aiheuttavat boikotin) toisinsanoen jos ruoka maistuu muulta kuin miltä ne kaupan vihreät pikku roiskeläpät, niin ruokani saa bannin.

Onneksi meidän nuorempi suostuu vielä syömään kaikkea mitä nenän eteen tuodaan. Irman suurinta herkkua ovat oliivit. Itseasissa ne on pakko piiloittaa jääkaapin takimmaiseen nurkaan ja niitä saa itse syödä vain illan pimeinä tunteina. Muuten Irma kärttää koiranpennun lailla herkkupaloja.

Toivon hartaasti, ettei tätä toista taistelua ole hävitty jo alkuunsa. En halua uskoa siihen, että tein minä mitä tahansa, niin muutaman vuoden päästä meillä ei lasten painostuksesta johtuen syödä kuin Äitien tekemää ruokaa. Sota ei vielä ole hävitty, korkeintaan yksi taistelu.

6 Comments:

At 7:34 ap., Blogger Tony said...

Minähän en mitään lasten manipuloinnista ymmärrä, mutta jos aletaan kovasti vaatia teollisuuseineksiä jääkaappiin, niin lyö kaikki padat sun muut laatikot sellasiin alumiinisiin kertakäyttörasioihin ja oma logo päälle. Esmes "Kotimiehen maksalaatikko". Voit vaikka alkaa myydä niitä lasten kavereiden äideille pimeästi. :)

 
At 1:05 ap., Anonymous sannika said...

Niin totta, niin totta!

Voi äidin ylpeyttä, kun ottaa uunista nakkeja ja Oolannin ranskalaisia ja lapset huutavat "kiitos äiti, KIITOS".

Tai kun mikrottaa maksalaatikkoa ja kuopus toteaa "meidän äiti tekee hyvää ruokaa".

Ja meillä sentään liki aina tehdään oikeeta ruokaa. Voi voi. Ei voi voittaa.

 
At 6:46 ip., Anonymous pikkuthti said...

Olipas tämä lohdullista luettavaa=)!

Mie olen alkanut uskoa, että mie en vain kertakaikkiaan osaa tehdä ruokaa, joka kelpaisi jälkikasvullemme... tuntuu, että aina ruoka-aikaan meillä kaikuu epäluuloinen kysymys: "mitä ruokaa?" Ja lapsien lähtökohtainen oletus tuntuu olevan, että se on kuitenkin jotain kauheeta syömäkelvotonta moskaa.

Ja sitten lapsi kertoo kyläpaikassa miten meiän äiti tekee nii-in hyvää chili con carnea... tästä kyläpaikan äiti tiedustelemaan kiinnostuneena, että millaistakas se on? ja minä joudun tunnustamaan, että kaupan hyllystähän se maustepussi löytyy.

niin, lohdullista ettei kyse ole välttämättä minun ruuanlaittotaidoistani... mutta toisaalta toivoisin että se olisi se ongelma... Mitä tehdä kun lapset ovat ehdollistuneita juuri tietyn merkkiseen kaupan maksalaatikkoon?! Tai jos herkkuruokana on ollut jo joitain vuosia ne mauttomat, värittömät kaupan pinaattiletut? (mielellään kylmänä, kiitos!)

oih!

 
At 10:51 ip., Anonymous Holle said...

Luultavasti omat virityksesi ovat jääneet jo tenavan takaraivoon ja tulevat esiin myöhemmällä iällä.
Omaa herkkuani pienenä oli näkkileipä . Sitä kun ei koskaan kotona saanut, oli vain äidin leipomaa tuoretta leipää!

 
At 8:51 ap., Blogger kotimies said...

Salaisten riittien ja juhlavien seremonien saattelemana heittäkäämme tabula rasa filosofia ääriään myöten täynnä olevaan psykologian roskakoriin.

Aamen

 
At 7:47 ip., Anonymous Lady Day said...

Ah ja voi apua, näen tässä kirjoituksessa oman tulevaisuuteni. Tosin olin aina halunnut uskoa että pitkä vaivannäköni ruokakulttuurin puolesta ja ketsuppia vastaan päätyisi voittoon...

Mä luulen et siinä on sitä eksotiikkaa kanssa joka välillä johdattaa ne skidit pois oikeelta tieltä: perheessäni syötiin aina aika elaboroidusti skidinä, ja kun sitten lopulta muutin omaan kämppään söin varmaan puoli vuotta valmismättöä, kebabia jne LIPPIS PÄÄSSÄ (living on the edge...) ihan vaan siitä ilosta että se oli niin uutta, villiä ja mageeta ja etenkin EKSOOTTISTA. Pari vuotta etiäpäin ja mies vierelle - no, tässä sitä taas kokataan useampi ruokalaji joka ilta ja valitaan sopivat viinit.

Kyllä ne skidit vielä kasvaa.

 

Lähetä kommentti

<< Home