keskiviikkona, marraskuuta 23, 2005

Hiekkalaatikko DeLux

"Pappaa tuu auttamaan, jäässä ei saa irti": huusi poikani
Siinä sitten rautakangella hiekkaa pehmentäessä mietiskelin, että hiekkalaatikko oli samanlainen minun lapsuudessa ja jopa minun vanhempien lapsuudessa. Kehitystä ei ole tapahtunut yhtään.

Viime vuosisadan alussa lastenrattaat olivat 78kg painavat rautamöykyt, joiden kääntämiseen tarvittiin lentokenttä ja ainoa suunta, johon niitä voi työntää oli alamäki, eikä sekään saanut olla liian jyrkkä muuten painivoima teki tepposet. Nykyään lastenrattaat on alumiinirunkoiset(kohta ehkä hiilikuituiset menetiedä) kolmipyöräraaserit, joissa on hierova selkänoja ja tuutulauluja soittava mp3-soitin.

On jo korkea aika kehitellä hiekkalaatikkoakin hieman käyttäjäystävällisempaan suuntaan. Panin marjapuuronväriset aivosoluni töihin ja tällaisia ideoita syntyi.

Mitä, jos hiekka vaihdettaisiin lecasoraan. Lecasora olisi huomattavasti helpompi ravistella pois haalareista, kuin hiekka- tulisi vähemmän sotkua sisälle. Suuremman reakoon ansiosta vesi valuisi sen läpi, eikä se jäätyisi talvella. Kissojen houkutus kusta laatikkoon vähenisi. Eikä lecasora ole paljoa hiekkaa kalliimpaa, joten muutostyö olisi kohtuullisen halpa. No totuuden nimissä mainittakoon, että onhan tässä muutama haittapuoli. Hiekkakakkujen rakentelu loppuisi (onkohan tämä sittenkään niin huono asia. nimimerkillä 52 hiekkakakkua sormet verillä tänäänkin rakentanut). Ajan myötä lecasora murenee pölyksi, joten helpon lecasoran sijasta haalareita pitäisikin yrittää saada irti hienonhieno pöly. Ja luulen, että hiekka on kuitenkin vähemmän vaarallinen syötynä kuin lecasora.

Entäpä jos kehiteltäisiin itse laatikkoa. Laatikon reunaan voisi integroida lukollisen lelujensäilytyslaatikon ja sellaisen herjatelineen, jossa natiaisten haalarien puhdistus olisi helppoa. Hiekkalaatikon alle voitaisiin lakisääteisesti pakottaa rakentamaan hyvä salaojitus, jotta vesi virtaisi paremmin pois laatikosta. Taloyhtiöiden kaukolämpö putki voitaisiin vetää hiekkalaatikon kautta - laatikko ei jäätyisi talvella, jos kaukolämpöä ei ole saatavilla, niin silloin voisi käyttää samanlaista tekniikkaa, jolla Esplanadi saadaan talvella sulaksi. Samalla voitaisiin sulkea tämä Espan lämmitys ja siirtää säästyneet varat hiekkalaatikkojen lämmitykseen. Onhan huomattavasti tärkeämpää että lapsemme saavat talvellakin virikkeellisen leikkiympäristön, kuin että hienostorouvien kengät ei kastu kun ne töpöttelee marimekon myymälästä Strindbergille iltapäivä sherrylle.

En aio patentoida "keksintöjäni" vaan ne on vapaasti päättäjien ja leikkikenttärakentajien käytössä. Olkaa hyvä.

3 Comments:

At 9:25 ap., Blogger Tuazophia said...

Tulin Blogilistan kautta tänne ensimmäistä kertaa ja hauskaa oli. Tosin koulun käytävällä olevalla koneella nauraminen voidaan joissain piireissä tulkita hulluudeksi, mutta pääasia, että ikä pitenee. Tulen toistekin. :)

 
At 11:49 ap., Anonymous Anonyymi said...

Eksyinpä jostain toisesta blogista tänne, jossa siteerattiin sinua. Ja olet ensimmäinen blogi (tai siis tämä on) jonka olen lukenut alusta loppuun. Ukonkäppänäni varmasti tykkäisi tästä ja pitää hiukan sille vihjaista, jos haluaa joskus lukea, jonkun muunkin isän ajatuksia.

Kerrassaan hulvattoman hauska, hupaisa ja ihana! Lisäisin sinut suosikkeihini, jos osaisin, mutta tyydyn blogilistaan :)

 
At 1:28 ip., Blogger kotimies said...

Kiitoksia palautteesta, sydäntä lämmittää ja välkommen åter

 

Lähetä kommentti

<< Home