Outoa aikaa

Tämä lapsitiedon ja hakumatkan välinen aika on outoa aikaa. Ajattelen meitä jo nelihenkisenä perheenä, vaikkakin yksi meistä on vielä Jo:burgissa ja kun se neljäs perheenjäsen ei nyt vielä pyöri tässä jaloissa niin välillä melkein "unohtaan" koko tyypin olemassa olon ja tulee sellainen outo huono omatunto-fiilis, että miten mä nyt voin unhotaa et mulla tytär. Toisaalta taas tulee mieleen että mikähän ihmeen takia me vielä ollaan täällä eikä tytärtä hakemassa, kenen etua palvelee tämä neljän viikon odotus täällä Suomessa. Ei ainakaan meidän eikä Papun. Odotellaan vaan, että arvon herra tuomarilta löytyy sopiva aika lyödä se leima paperiin. Jos laitetaan lapsemme ja virka(henkilö)miesten edut rinnakkain ja verrataan näitä inhimillisyyden näkökulmastan, niin eihän tätä odotusta voi perustella mitenkään. Vai voiko joku sinisinsilmin väittää, että hänen aikansa on tärkempää, kuin sen pienen ihmisen joka haluaa vain päästä kotiin(vaikka ei sitä vielä tiedäkkään). Byrokratia on muuten persiistä.

Ainoa asia mitä voimme tehdä on "nauttia" tästä ajasta kun meitä on vain kolme. Voimme antaa Teuvoanterolle jakamattoman huomiomme ja hänkin voi nauttia vielä viimeiset hetket siitä ainoa lapsen asemasta (harmi vaan ettei hänkään tiedosta sitä miten ainutlaatuisia hetkiä eletään). Minä voin lähteä poikien kanssa lauantaina paariin kattoma mömmöm futista ja ensi viikolla Tallinnaan kattomaan Metallica. Näiden laitumilla vietettyjen hetkien jälkeen on sitten mukava seestyä "suurperheelliseksi"