perjantaina, joulukuuta 29, 2006

Pitkävetokerroin ?

Mielestäni minulla on hyvinkin harvinainen nimi, siis etunimi sukunimi yhdistelmä ja elin googlen keksimiseen asti siinä uskossa, että olen ainut laatuaan. Kunnon kansalaisen tavoin eräänä kauniina päivänä kuitenkin googletin itseni ja kas kummaa. Opintoja yliopistossa ihan oudossa kaupungissa, osakuntakokouksia, jne. Voilà hauska tutustua "itseeni" näin verkon välityksellä.

Sukunimisiämme on tällähetkellä elossa 166kpl (tarkistin väestörekisterikeskuksen nimipalvelusta). Koska sukunimemme on ruotsinkielinen ja sukumme lähtöisin pohjanmaalta, niin ajattelin automaattisesti, että kaimani asuu jossain siellä. Erehdyin

Äänestyspaikka 56 A

"Päivää": sanoi äänestysvirkailija
"Päivää": sanoin minä
"Teidän nimenne, olkaa hyvä": sanoi äänestysvirkailija
"XXX YYYYYY"vastasin minä
"XXX Robert YYYYYY vai XXX Tapio YYYYYY ?":Kysyi virkailija

AHAA valpastuin silminnähden ja yritin urkkia lisätietoja virkailijan papereista "siitä toisesta" minusta. Aika monissa edellisissäkin vaaleissa todennäköisesti virkailijana toiminut viivahuuli tiukkapipo huomasi oitis venkoiluni ja käänsi tottunein ottein arkistopaperit piiloon ja sanoi:
"Saisinko nähdä henkilöllisyystodistukenne VÄLITTÖMÄSTI !"
"Öhöm siis henkilöllisyyspaperit jep":sanoin minä

Nyt Joulupäivänä tapahtui kuitenkin seuravaa:

Äärimmäisen huonoista vanhemmista, sukulaisista ja ystävistä johtuen olimme pakotettuja nousemaan ylensyöneiden vatsojemme vierestä ja suuntaamaan kulkumme kioskille

Paha periköön nuo niin kutsutut "ystävät", eivät osaa ostaa joululahjaksi edes tarpeeksi suklaata, vaan pakottavat kunnon kansalaisen pukeutumaan ja raahautumaan ihan ulkoilemaan ja vielä jouluna.

Jouluaterialla nautitut "normaalit" ruokajuomat, aiheuttivat kuitenkin hyvin suuren riskin sille, että viisari värähtäisi, joten päätimme vielä jättää autonavaimetkin kotiin. Kaiken kukkuraksi oli siis joulupäivä, joten tavalliset suklaavarastot pitivät ovensa kiinni ja jouduimme menemään hieman kauempana olevalle varastolle. Tämä kauempana oleva varasto ei ole meidän normaalisti käyttämiemme ulkoilureittien varrella vaan hieman syrjässä.

Kävelimme hyvin rauhaisaan tahtiin ja juttelimme niitä näitä, kunnes TSÄDÄM siinä se nyt oli. Postilaatikko jossa oli meidän nimemme päällä.

Otsikkoon viitaten mietinkin nyt sitä mikä mahtaa olla pitkäveto kerroin sille, että kahdet toisistaan täysin tietämmömät saman sukunimiset vanhemmat, joita on tästä 5 miljoonaisesta kansasta korkeintaa muutamia kymmeniä. Antaa suurinpiirtein samaan aikaan pojilleen aika harvinaisen etunimen. Nämä kaimat kulkevat sitten maita ja mantuja autuaan tietämättöminä toisistaan vuosikymmeniä kunnes PÖKS päätävät asettua asumaan vain muutaman sadan metrin päähän toisistaan.

Minä veikkaisin kertoimeksi jotein 99999... alkuista

5 Comments:

At 10:39 ip., Anonymous Anonyymi said...

Ooh! Aika huisaa!

 
At 10:59 ip., Blogger Salanimi said...

Oho!
Melkoinen sattuma tosiaan!

 
At 6:21 ip., Anonymous Anonyymi said...

Jännä tunne varmaankin :)
Itselläni on harvinainen etunimi eli yhdysnimi ilman väliviivaa ja meitä on nimirekisterin mukaan vain 4 Suomessa. Itse olen "se alkuperäinen" eli saanut kyseisen yhdysnimen ensimmäisenä. Olen Googlannut myös nimeäni ja löytänyt pari nimimerkki-merkintää Suomi24-sivuilta politiikka-aiheisilta sivuilta ja lisäksi muutaman merkinnän itsestäni. Lisäksi olen törmännyt liki samannimiseen henkilöön (yhden kirjaimen erolla) adopiireissä... epäilen hänen kuuluvan lähipiiriisi ;) On ollut hätkähdyttävää lukea viestejä jotka ei ole itsensä kirjoittamia mutta allekirjoitus näyttää pikavilauksella omalta :)

Nuorempana harmitti ainainen nimen tavaaminen mutta nyt on vaan mukava kun samannimisiä on harvassa.
-HLS-

 
At 9:25 ip., Blogger Tuazophia said...

Meidän sukunimemme ei ole mikään äärimmäisen harvinainen, eikä Annikan etunimikään, mutta oli silti hassua, kun saimme neuvolasta reseptin oikealla nimellä, mutta väärälle henkilölle. Toinen nimi kyllä oli väärin ja tietysti henkilötunnus (ikäeroa vuosi). Ei tuo yhdistelmä nyt kuitenkaan mikään huippuyleinen ole!

 
At 9:41 ip., Anonymous Anonyymi said...

Olisitteko jotain sukua,isän pikkuserkun serkkuja tms... ??

Kotikylääni Hämeeseen muutti saman sukunimen omaava kuin itse olen...Tuli virastoomme asiakkaaksi. Oli pakko mainita kivasta sukunimestä:)(Ilmeisesti isän serkun kautta jotain sukua..)Tätini naapuriin muutti lähes veljeni kaima Ville-Pekka. Kyläläiset luulivat että veljeni "Ville-Petteri" on muuttanut heidän pitäjäänsä Varsinais-Suomeen. Veljeni on pikkupoikana ollut siellä paikallisessa metsästysseurassa mukana..Ja leikki-ikäisenä on saanut lähes kaimalleen kuuluvan pankkikirjeen..

 

Lähetä kommentti

<< Home