Musta hevonen

Adoptiomme sai aivan uuden käänteen kun aivan varottamatta ja yllättäen paikalle saapui musta hevonen. No ei nyt ihan musta eikä hevonenkaan. Jo niin varmalta näyttänyt, sukulaisillekin ja kavereille toitotettu Teuvoanteron pikkusisko Kiinasta vaihtuukin pikkuveljeen Etelä-afrikasta, siis ehkä ja jos hyvin käy eikä enää uusia yllätyksiä tule. Jos näistä adoptio prosesseita jotain on oppinut, niin sen, että ennustaminen ja varsinkin tulevaisuuden ennustaminen maan, sukupuolen ja lapsen saapumisen ajankohdan suhteen on aivan turhaa ja ennekaikkea turhauttavaa. Seuraavan kerran kun joku kysyy:"Terve terve mitäs teille kuuluu ja HEI miten teijän adoptio etenee", niin vastaan tilanne muuttumaton ja jos muutoksia tulee, kuulette kyllä varmasti siitä.

Lienee syytä selvittää miksi maan vaihto ja aivan viimemetreillä, ennen papereiden lautakuntaan lähettämistä. Silloin kun aloitimme tämän toisen projektin n. vuosi sitten Tilanne adoptio rintamalla oli sellainen, että kaikki muut kontaktit paitsi Kiina olivat vähiintäänkin epävarmoja elleivät nyt ihan tukossa. Kiinassa viehätti myöskin tietty "demokratia" adoption hakijoiden suhteen. Kiinalainen adoptio oli kuin dieselveturi, joka puksutti menemään ja tipautteli lapsiesityksiä hyvinki tasaisin väliajoin. Olihan siinä kyllä sellanenkin pikku juttu, että allekirjoittanutta ei yhtään haittaisi jos tytön saaminen olisi todennäköisempää kuin pojan, ihan pikkasen jopa toivoi sitä. Joten Kiinasta vähän niinkuin vaihtoehtojen puutteesta johtuen tuli se meidän seuraavan lapsen synnyinmaa tai siis meinasi tulla.

Puhun nyt omasta puolestani, mutta uskon, että vaimonikin allekirjoittaisi seuraavat asiat. Ensimmäisen adoption kohdalla meillä oli vahva intuitio maan suhteen ja pidimme lähes itsestään selvyytenä, että Kolumbia on se ainoa oikea vaihtoehto meille. Lähinnä siksi, että olimme käyneet Etelä-Amerikassa reppuselkäilemässä myös Kolumbiassa ja ihastuimme maanosaan ja sen ihmisiin ja kultuuriin. Vaimoni puhuu myöskin sujuvaa Espanjaa ja minäkin ymmärrän sujuvasti. Olemme myös asuneet Espanjassa. Pidimme siis itseämme hyvinä isä ja äiti ehdokkaina latino lapselle, koska tuntemus kieleen ja kulttuuriin oli vähintäänkin kohtalainen.

Nyt kun tuo Teuvoantero on kohta kaksi vuotta ollut Suomessa, niin voin varmuudella sanoa, että ennenkaikkea hän on Suomalainen lapsi. Hänellä on kyllä kaksi passia ja hän on käynyt syntymässä Andien keskellä, mutta hän rakastaa ruisjauhoissa pyöritettyjä ja voissa paistettuja muikkuja, talvisia pulkkamäkiä, Suomalaista saunaa ja vihaa hyttysiä niinkuin me kaikki muutkin tavalliset suomalaiset. Meillä on kyllä pianon päällä Kolumbian lippu syömme säännölisesti Ajiacoa ja vietämme Kolumbian itsenäsyyspäivää. Teuvoantero tietää myöskin tulleensa "koviliasta"(Kolumbia) lentokonella. Tiedän, että tulevaisuudessa asiat saattavat olla toisin ja kiinnostus syntymä maataan kohtaan herää, jolloin on tärkeää, että osaamme neuvoa ja kertoa hänelle hänen taustastaan, mutta tällä hetkellä Teuvoanterosta kasvaa Suomalainen lapsi pienellä Kolumbialaisella mausteella ryyditettynä.

Tämä edellä kerrottu on siis pohjustusta sille asialle, että ennen niin tärkeälta tuntunut lapsen kulttuuritaustan tunteneminen ja sen vahvistaminen on menettänyt merkityksensä tämän maa valinnan yhteydessä. Itseasiassa koko maa valinta ja sen nouseminen yhdeksi tärkeäksi osaksi ulkomaista adoptioprosessia on alkanut tökkiä. Jos Suomessa olisi sellainen jono, jossa lapsi voisi tulla ihan mistäpäin maailmaa vain missä tarve vanhemmista olisi suurin, niin ottaisimme sen kirkuen vastaan. Olisipahan yksi adoptioon liittyvä ongelma vähemmän. Silloin säästyttäisiin myöskin tämän hetkiseltä ongelmalta, että lapsia olisi muttei hakijoita. Tämä on myöskin se syy, että vaihdoimme maata aika viime tinkaan. Koska aika monen muunkin mielesta Kiina on ollut se ainoa toimiva kontakti ja suurin osa hakemuksista on lähtenyt Kiinaan, niin nämä muut kontaktit ovat jääneet hakijoita vaille, myöskin sen takia, että paikat on ollu "tukossa" ja lapsen saamisen ajankohta ja odotusaika on ollut paljon huonommin enustettavissa kuin Kiinassa. No nyt "jonot" on purettu ja lapsia olisi, muttei hakemuksia. Saimme kuulla, että Etelä-Afrikassa on juuri tämä tilanne ja sinne toivotaan nimenomaan pariskuntien hakemuksia. Päätimme ottaa pienen aikalisän ja selvittelimme mitä adoptio Etelä-Afrikasta tarkoittaa. Mitä enemmän opimme sitä paremmalta kaikki kuulosti. Loppujen lopuksi valinta oli helppo. Se olin minä, joka jarruttelin vastaan hetken aikaan. Alitajuntaani syöpynyt kuva pikku tytöstä oli se kaikkein vaikein pala ja siitä haaveesta luopuminen. Ei sitä lapsen sukupuolta voi bio-lapsillekaan valita, joten tulee mitä tulee ja sillä sipuli(erästä Herra Gustafssonia lainatakseni)

Nyt täytyy vain transponoida aivot pois Kiinasta ja aloittaa tutustuminen Etelä-afrikkaan ja sen kultuuriin. Sävellys on sama vain sävellaji muuttuu. Samalla täytyy transponoida myös lähipiirin ajatusmailma, joka aihettukin yllättäviä kommentteja, tai sanotaan niin, että en ollut osannut varautua siihen, mitä afrikkalaista syntyperää olevan lapsenlapsen saaminen heille merkitsi. Oma aivojen muokkaukseni alkoi, sillä etten enää automaattisesti mene Alkossa Etelä-Ameriikan osastolle vaan madesopan kaveriksi löytyi maino Big Five Chenin Blanc-Chardonnay, Arvannettekin mistä maasta?