Haaste

Olen tässä nyt jonkin aikaa miettinyt mitä teen tämän haasteen kanssa. Helppo versio olisi vastata ja jatkaa meemiä etiäpäin. Ongelmana olisi ettei minulla ole blogikavereita, joille voisin pläjäyksen lähettää, eihän se välttämättä olisi este, blogilistalta löytyy jokunen tuhat suomalaista blogia , joihin voisin haasteen jatkaa eteenpäin. Toinen asia on sitten haluaisinko tehdä niin.

Olen elämäni aikana vastannut vain yhteen kiertokirjeeseen olin silloin 9-vuotias, se oli sitä aikaa kun palkinnoiksi sai vain postikortteja. Kirjeessä luvattujen tuhansien korttien sijasta sain tasan yhden, luulen että sekin oli äitini lähettämä. Tunnon tarkasti kopion vaaditut kirjeet (se oli myöskin sitä aikaa, ettei kopiokoneita ollut kenelläkään kotona) ja lisäsin nimeni listaan ja lähetin vaaditut postikortit ja jäin innoissani odottamaan kortti tulvaa. Olin isäni avustuksella, jopa nikkaroinut ilmoitustaulun, johon ripustaisin kaikki ihmeelliset kortit ympäri maailmaa. Jokapäiväinen pienen pojan pettymys oli ilmeisesti liikaa äidille. Kiitos äiti

Tuon tapauksen jälkeen olen vihannut kiertokirjeitä ja tunkenut ne oitis syvälle roskiin. Olen myöskin hieman karsastanut ihmisiä, jotka ovat lähettäneet minulle moisia kyhäelmiä. Ihan ääneen on pitänyt päivitellä kuinka kukaan jaksaa tuhlata aikaa moiseen hölynpölyyn ja eivätkö ne jo ymmärrä etten minä meinaa moiseen ryhtyä. Loukatulle lapselle voi jäädä syvät arvet, eivätkä ne välttämättä koskaan parane.

Vastaankin sinulle salanimi & salanimi kiitos haasteesta, mutta ei kiitos. En voi vastata angstini meemeiksi puettuja kiertokirjeitä kohtaan on liian suuri. Syy ei ole sinussa, eikä sinänsä ihan hauskassa meemissä, vaan minussa ja minun pienessä päässäni.

post scriptum. Jos olisin vastannut meemiin, niin vihani kiertokirjeitä kohtaan olisi ollut numero 1