Syvää purppuraa

Yksi poikavuosien unelma täytty keskiviikkona Nordensköldin kadulla ja täyttyi niin kunnolla, että korvat soi koko eilisen päivän. Pappa Gillani falsetti luritukset jäivät kiertämään loputonta luuppia mun korvien väliin. Oikeastaan vähän säikähdinkin aamulla herätessäni kun huomasin korvien soivan vieläkin. Innostuspäissäni unohdin korvatulpat eteisen pöydälle ja muutaman oluen jälkeen sitä ei huomannutkaan kuinka kovaa Purple soitti. Eilisen jälkeen otan osaa kaikkia niitä kohtaan, joilla on jatkuva tinnitus korvissa, ymmärrän teitä hieman paremmin. Lupaankin pyhästi tästä eteenpäin pitää parempaa huolto kuulostani ja ilman tulppia en enää koskaan konserttiin lähde.

Pelko siitä, että jaksaako eläkeikäiset äijät enää saada fiilistä päälle oli aivan turha. Kone rullasi ja musa toimi. Todennäköistä on ettei takahuoneessa enää vedetä viinaa ja stimulantteja "hengen" luomiseksi vaan pikemminkin nitroja, jotta ylipäätään selvitään lavalle. Sain tältä keikalta sen mitä halusinkin ne vanhat heviklassikot vaik ei nyt ihan markII soittamana, mutta hyvän ryhmän vetämänä kuitenkin. Steve Morse ei ainakaan tekniikassa häviä yhtään Blackmorille, erot löytyykin ehkä henkiseltä puolelta. Mikä positiivista Purplen uudempikin tuotanto kuulosti hyvältä, täytyneekin hankkia tuo uusin julkaisu.

Asiasta aivan toiseen. Nykypäivänä saa harvemmin enää noita "OHO ONPAS HALPAA"-elämyksiä ja silloin harvoin kun niitä tulee, niin se lämmittää pitkään kotihoitotukilaisen päivää. Jääkairan terien teroittamine suutarilla maksoi 3 Eeroo