perjantaina, heinäkuuta 21, 2006

Soweto

…kesäkuun 16. päivänä E-A:ssa vietetään nuorisopäivää (Youth Day). Vuonna 1976 mustat nuoret vastustivat opetuskielen muuttamista afrikaansiksi organisoimalla rauhanomaisen mielenosoituksen, ja poliisien ja nuorten mellakoissa kuoli yli 600 lasta. Kuuluisin poliisien luodeista kuollut oli 13-vuotias Hector Pieterson, koska hänen ruumiinsa kuva levisi lehdistön kautta kaikkialle maailmaan. Hänen muistomerkkinsä on yksi Soweton suosituimmista vierailukohteista Nelson Mandelan kodin ohella. Nykyisin, kun eri kielten puhujat asuvat sekaisin, alueella on erikielisiä kouluja ja lapset valitsevat niistä omankielisensä.



…Soweto tulee sanoista SOuthWEst TOwnship.

… Sowetossa on golfkenttä. Se oli ennen täysimittainen, mutta huutava pula rakennusmaasta pakotti lyhentämään sen 9-reikäiseksi.

…Guinnesin ennätysten kirjan mukaan Sowetossa on maailman suurin sairaala. Siellä käy lähes 4 milj. potilasta vuosittain ja henkilökuntaakin on yli 20 000.



…Sowetossa on vain yksi paloasema.

…Sowetossa on yliopisto, lukuisia lukioita ja 350 peruskoulua.

…Jane Fonda lahjoitti Nelson ja Winnie Mandelalle talon, jossa on 27 huonetta ja luodinkestävät ikkunat. Nykyään talossa asuu Winnie ja se on yksi Soweton suurimmista ja tarkimmin vartioiduista taloista.

…Sowetossa asuu yli 40 miljonääriä ja paikallinen BMW-liike on koko maan tuottavin. Soweton alueella asuu tiheämmin miljonäärejä kuin missään muualla Etelä-Afrikassa. Samaan aikaan Sowetossa on jokaista 7000 asukasta kohden keskimäärin 90 wc:tä ja 5 vesihanaa.

…joidenkin arvioiden mukaan jopa 90 % prosenttia Soweton asukkaista on työttömänä.



…joka kuukausi Sowetoon saapuu 20 000 uutta asukasta.

…Sowetosta löytyy maailman ainoa katu, jonka varrella on asunut kaksi Nobel-palkittua.

…yksi Soweton nousevista bisnesaloista on hautausurakointi. Syy tähän on aids.

…Sowetossa on yli sata jalkapallokenttää, muutama kriketti- ja rugbykenttä sekä yksi keilarata.