Unta jokainen katsoo, kaikki tähtiin kurkottaa

Pena pyyhkäisee kyyneleen silmäkulmastaan, selvittää kurkkuaan ja ryystää tuopistaan vielä viimeisen neuvoa antavan.

Karaokelaitteesta on valitta juuri tähän hetkeen sopiva laulu, niinkuin tuhansia kertoja ennekin. Pena aloittaa laulun vapisevalla äänellä:

Silmissäni orpo katse lapsen eksyneen...

Suureen tuonpuoleiseen orkesteriin juuri liittynyt taiteilija Leskinen hymyilee...

Työn iloa

Uusi työni on tuonut mukanaan erään elämänmakua lisäävän piirteen, jota en ollut osannut kaivata. Pääsen käymään erilaisten ihmisten kotona kurkkimassa miten toiset ihmiset olla möllöttää. Koska yksi elämäntarkoituksistahan on kauhistella muiden ihmisten tekoja, tapoja tai voisiko tassä jopa puhua kulttuuria, niin kerronpa tässä aikani kuluksi muutaman viime viikkoina kauhistusta ja ja hilpeyttä herettäneen tapauksen.

Tämä ensimmäinen ei varsinaiseti liity kenenkään kotiin mutta sanotanko kotipiiriin

Kyttääjä:



Tämä ihanainen kopion kopion kopio ilmestyi pakuni tuulilasiin. Olen yleensä aika tarkka mihin autoni jätän ja mielestäni olin tässäkin tapauksessa löytänyt taloyhtiön vieraspaikat. Saattaa olla ettei autoni ollut aivan kokonaan ruutuun parkkeerattu, mutta syy oli kyllä lähinnä onnettomien opasteiden, eikä minun piittaamattomuuden.

Tuo viimeinen lause on kyllä aika herkku.

Tervettä mieltä ja vointeja sinne kopiokoneen äärelle. Teidänlaisianne Suomi tarvitsee tai ainakin minä. Tälläiset täysin puun takaa tulevat paivän piritykset on niitä kaikkein parhaita. Olen ajatellut kehystää kyseisen nootin ja panna sen työpöytäni yläpuolelle, kyllä se on niin hieno.

Tapaus kaksi:

Miten kukaan voi elää tässä hajussa?

Jo ovella vastaan lemahti niin pistävä kissankusen löyhkä, et silmäripsetkin meni rastoille. Haju vaan vahvistui sisälle mentäessä. Pahaksi onneksi talon asukkaat olivat kokoajan kotosalla, joten en kehdannut laittaa mukanani kulkevaa aktiivihiili-kaasunaamaria heti päälle. Piti odottaa sitä vaihetta, että pääsen lakkaamaan ja joudun "syystä" käyttämään hengityksensuojainta. Lakan hajuun vedoten pidinkin naamaria päällä koko matkan ulos asti, vaikka se ei olisi ollut aivan välttämätöntä.

Jotenkin se pistävä haju jäi pyörimään nenääni niin, että ajatuskin ruuasta illan aikana sai minut lähes oksentamaan. Pystyin haistamaan sen kissankusen löyhkän työvaatteistani vielä kolmannenkin päivän jälkeen.

Kammoni kisaanpissaa kohtaan, juurtaa juurensa aikaan teini. Eräällä ensimmäisistä tyttöystävistäni oli leikkaamaton kollikissa nimeltä Otto. Siedin kissa tyttöystäväni vuoksia ja itseasissa meillä meni Oton kanssa ihan hyvin lukuunottamatta kahta seikkaa: Yöllisiä hyökkäyksiä peiton ulkopuolelle luiskahteneita varpaita kohtaan ja tätä klassikkoa, eli täydenkuun aikana sisälle lukittun mouruavan kissan reviirinmerkkaus piti tietenkin tehdä säkkituoliin.

Koska säkkituolit oli tuohon aikaan tosi hip ja rahaa ei ollu yhtään, et olis voinu ostaa uuden, niin eihän sitä haisevaa styroksinyyttiä raaskinu millään heittää pois, vaan sitä tuuleteltiin ja kyllästettiin jos jonkinmoisilla hajusteilla. Mikään ei tietenkään auttanut styroksinyytti oli tuomittu haisemaan ikuisesti.

Teininä saadut angstit on niitä kaikkein pysyvimpiä. Vihaan säkkituoleja ja vihaan kissankusta

Kolkyt donaa

Perjantain ratoksi arkistojen helmi vuodelta 1985. Jos katsotte tätä klassikkoa kera lasten, niin peittäkää heidän korvat siinä kohtaan kun toimittaja kysyy mitä sitten kun muusikon ura ei enää kiinnosta.

Terveisiä Hollywoodiin

Ainakin Helsingissä on voinut törmätä metroa odotellessa mainoskamppanjaan, jossa on liimattu reilukauppa-tarroja tavallisten ihmisten iholle...




...Irman suosiollisella avustuksella tein oman versioni

Déjà vu (2)

Ei ole tyhmyyttä tehdä virheitä, mutta jos niistä ei mitään opi...

Tässä maassa on taatusti muitakin jutun aiheita, kuin juttu nyrkkeilijästä, joka valmentautuu vetämään kaveri nokkaan tai tyttöbändistä, joka julkaisee uuden levyn.

Valmistaudun henkisesti siihen, ettei meillä kohta enää lueta lehden lehteä

Onneksi Blogistanista löytyy hyvää ja mielenkiintoista luettavaa yllinkyllin.

Taisteluni tuulimyllyjä vastaan

Olen epäonnistunut myönnän sen. Epäonnistumisen tuskaa lisää se, etten tiedä missä tein virheen.Mielestäni olin hyvinkin johdonmukainen ja tunnollinen, pyrin välttämään sitä helppoa ratkaisua viimeiseen asti.

Poikani lempiruokaa ovat kaupan maksalaatikko ja Saariosten pinaattiletut.

Minun lähtöasetelmat tätä sotaa kohtaan olivat hyvät. Olen yhdeltä ammatiltani keittiömestari ja pidän erinomaisen paljon ruuanlaitosta, varsinkin silloin kun en tee sitä työkseni. Keittiömme on kokeellinen ja siellä myös leivotaan paljon leipää ja nisua. Pidin myöskin kunnia asiana, ettei meillä syödä eineksiä ja että perheellä on säännölliset ruoka-ajat ja niistä pidetään kiinni. Vaadin myöskin että pöytä on nätisti katettu ja ruoka syödään lämpimänä ja silloin kun sen aika on. Lähes tyrannin tavoin vaalin näitä jaloja aatteita.

Aluksi kaikki näytti menevän hyvin. Poikani söi hyvällä ruokahalulla kaikkea mitä tein, jopa hieman hankalampia maku ja suutuntuma yhditelmiä, kuten tuoreita sinisimpukoita merimiehen tapaan tai Gorgonzola etanoita. Voissa paistetut ruisjauhoissa pyöritetyt muikut menivät sellaisenaan ruotoineen päivineen ja niitä piti olla kunnon läjä tai muuten ne loppuivat kesken.

Myönnän en minäkään täydellinen ollut, kävimme silloin tälläin leipäravintoloissa. Olen heikko ihminen. Ravintola taustastani huolimatta pidän myöskin roskaruuasta, siis lähinnä burgeresta, mutta ne pitää olla hyvin tehtyjä ja ehdottomasti lämpimiä, eikä mitään lämpöpöydällä seisseitä. Yllättävän moni ruuanlaiton ammattilainen on minun tavoin halveksitun roskaruuan ystävä. Veikkaanpa, että Sukulalla, Välimäella ja muilla TV:n-tähtikokeilla on bulvaanit, jotka käyvät hakemassa heillekin silloin tällöin burgerin jos toisenkin. Itse he eivät uskalla mennä mäkkärin luukulle katu-uskottavuuden menettämisen pelosta johtuen. Mikäs on sen parempaa kuin iloisen paari-illan jälkeen suunnata kulkunsa Jaskan grillille ja vetäistä mukavan olonsa päälle vielä tuhti Fagotinsoittaja, voi sitä valkosipulin ja juuston yhdistelmää.Tietenkään roskaruokaa ei saa syödä liian usein, muuten se maistuu paperille.

Mutta asiaan. On aivan käsittämätöntä, miten niin monet lapset pitävät herkkunaan teollisia ja mauttomia ruuan korvikkeita. Lapset saattavat sanoa, että tämähän maistuu ihan kaupan makaroonilaatikolle ja he sanovat sen kohteliaisuutena.

Olen suunnattoman pettynyt. Vuosien kunnianhimoinen työ on valunnut hiekkaan, ilmeisesti vain muutaman liian kiireisen tarhaan lähdön takia (ostetaan sille lounaaksi jotain sieltä Siwasta). Nyt minun ruuissani on liikaa sipulia, liikaa kirpeetä, liikaa mitäToiOn, liikaa grilliä(kaikki vähänkään tummemmat ainesosat ruuassa on grilliä ja aiheuttavat boikotin) toisinsanoen jos ruoka maistuu muulta kuin miltä ne kaupan vihreät pikku roiskeläpät, niin ruokani saa bannin.

Onneksi meidän nuorempi suostuu vielä syömään kaikkea mitä nenän eteen tuodaan. Irman suurinta herkkua ovat oliivit. Itseasissa ne on pakko piiloittaa jääkaapin takimmaiseen nurkaan ja niitä saa itse syödä vain illan pimeinä tunteina. Muuten Irma kärttää koiranpennun lailla herkkupaloja.

Toivon hartaasti, ettei tätä toista taistelua ole hävitty jo alkuunsa. En halua uskoa siihen, että tein minä mitä tahansa, niin muutaman vuoden päästä meillä ei lasten painostuksesta johtuen syödä kuin Äitien tekemää ruokaa. Sota ei vielä ole hävitty, korkeintaan yksi taistelu.

Huumorlehti

Hesarista on kehittymässä kovaa vauhtia valtakunnan paras Pahkasian manttelinperiä. Nyt varsinkin kun vaalit lähestyy.



Nykyään jopa politiikot pyrkivät olemaan luottamusta herättäviä ja vannovat avoimeen ja läpinäkyvään toimintaan. No mitäs luulet vahvistatko ihmisten käsitystä siitä (LIITY SIIS LUOTTAMUKSELLA SALAISEEN TUKIRYHMÄÄNI), että sinunkin toimintasi on täysin vilpitöntä ja olet mukana pelkästä hyvästä tahdosta.

Yleisesti tunnettu tosiasiahan kyllä on, että sotilaista tulee erinomaisia poliitikkoja.