perjantaina, helmikuuta 24, 2006

Tihto Stigu ja Kaltsin Vigu

Helmikuun loppupuolen pitenevä ja lämpenevä auringon paiste oli houkutellu Herrat Tihton ja Kaltsin, nauttimaan aamun ensimmäistä vinettoa Lintsin kaltseille. Kevään lämpenevä aurinko oli jo sulattanut ensimmäiset puistonpenkit ja kohmeloa oli mukava paranella näin ilman sitä ainaista vesi- tai räntasadetta.

"Kuuleppas kuomaseni herra Tihto. Olen tässää hieman mietiskellyt":keskustelun avasi Vineton herättämä Vigu.

"Mikäpä mieltäsi paina´oi veljeni": vastasi Stigu

"Heräsin tuossa eilen aamulla Flemarilla paperinkierrätyskeskuksen paikalle toimittamasta kierrätyspisteestä. Kun eräs ruova toi ystävällisesti edellispäivän valtakunnan johtavan uutislehden, ihan kotiovelle asti " :Vigu jatkoi

"Se on aina yhtä mieltä lämmittävää saada hyvää palvelua" :keskeytti Stigu

"Siinä sitten kun minulla sattui olemaan ihan joutilasta aikaa, niin selailin uutistarjontaa. Silmiini sattui juttu miehestä, joka oli keräillyt erilaisia vitsejä tietokoneelle ja jakanut niitä vapaasti netissä jo useamman vuoden ajan ilman sen kummempia taka-ajatuksia. Niin eikös eräs toinen tuohtunut kansalainen ollut tehnyt valituksen oikein apulaisvaltakunnansyyttäjä Kalskeelle, koska vitsien joukossa sattui olemaan erästä vähemmistö kansanryhmää koskevia vitsejä. Tätä vitsisivuston ylläpitäjää epäiltiin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Apulaisvaltakunnan syyttäjä piti osaa vitseistä loukkaavina, mutta jätti syytteen nostamatta.":kertoi Stigu

"Mielenkiintoista, tämähän herättää ajatuksia":tuumi Vigu

"Oletkos huomannut oiva kuomaseni, että eräästä toisestakin vähemmistö kansanryhmästä, johon katson itsenikin kuuluvan, kerrotaan paljon kaskuja, ei pelkästään internetissä, vaan ihan kaikissa valtakunnan päämedioissa":analysoi Stigu

"Kyllä vaan, eikös näissäkin kaskuissa täyty kaikki tunnusmerkit kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, mutta mepä emme taidakaan tyytyä pelkkään yksittäiseen valitukseen vai mitä":jatkoi Vigu

"Emme totisesti. Tämä jo vuosia jatkunut systemaatinen ja hyvin loukkaava käytös meitä laitapuolenkulkijoita vastaan. Haluan myöskin tässä yhteydessä korostaa, että pidän termiä "laitapuolenkulkija" henkilökohtaisesti loukkaavana ja ennenkaikkia harhaanjohtavana. Toivoisinkin, että kyseisen ilmauksen sijaan käytettäisiin termiä "valtavirran normaalina pitämästä elämäntyylistä poikkeva henkilö":Stigu sanoi

"Puhut asiaa veljeni, mutta mihin toimiin suosittelisit meidän ryhtyvän":Vigu uteli

"Varsinkin kun tämä loukkaava käytös on jatkunut pitkään ja koskettanut monia samssa tilanteessa olevia kohtalotovereita, niin eikös tässä olisi ihan ryhmäkanteen paikka":sanoi Stigu

"Hyvä ajatus. Eiköhän lähdetäkin tästä kentälle kartoittamaan tilannetta, kuinka paljon meillä on loukattuja tovereita ja sen jälkeen voisimmekin siirtyä oikein porukalla sanotaanko nyt vaikka Tenkkaan nauttimaan virvokkeita ja laatimaan alustavaa ryhmäkannetta apulaisvaltakunnansyyttäjälle":Vigu Ehdotti

"Loistavaa. Näin teemme" säesti Stigu

Ja niin nuo kaksi "valtavirran normaalina pitämästä elämäntyylistä poikkeavaa henkilöä" nousivat penkiltä toisiaan tukien ja suuntasivat horjuvan kulkunsa kohti Hesaria, Alkon kautta tietenkin, koska matka oli pitkä ja jano saattaisi yllättää matkalaiset.

"Hyväntahtoinen aurinko katseli heitä se ei missään tapauksessa ollut heille vihainen kenties tunsi jonkinlaista myötätuntoakin heitä kohtaan. Aika velikultia." V.Linna

keskiviikkona, helmikuuta 22, 2006

Olen selkä

Miehisyyden palauttamis retki onnistui yli odotusten, sain viekkaudella ja oveluudella houkuteltua ahvenia jäälle peräti neljä kappaletta. Se on neljä enemmän kuin olin uskaltanut toivoa. Olen taas mies. Tuulta ja pakkasta uhmaten maskuliinisen saalistaja vietin ohjamana onnistuin hankkimaan perheelleni tuoretta ruokaa. Olen metsien kauhu. Olen saalistava peto. Olen alfauros, varokaa te metsien ja vesistöjen pienet ja suuret saaliseläimet. Olen todellakin selkä ja vahvempana kuin koskaan. Alkeelisissa olosuhteissa perinteisin pyyntimenetelmin toteutettu saalistus- ja pyyntirituaali palauttaa hormoonitasapainon miehiselle tasolle. GRRRRRRRRRRRRR (nousen tuolille seisomaan, taon nyrkeillä rintaani ja päästän ilmoille selkäpiitä karmivan huudon)RRRRRRRRRRRRRRR.



Kuvaus järjestelyistä kiitos:
kuljetukset: Finnair, Opel, Lynx
Viestintä ja kamerat: Nokia
Muonitus: Altia, Hartwall, Veijo Votkin, Espanjalainen makkara ja oliivi tehdas, Norjan kalankasvattajat,Italian, Espanjan ja etelä-afrikan viininviljelijät
Varusteet: Goretex, Drymax, Thinsulate, Halti, Fjälreven, Haglöf
Kalastus varusteet: Abu, Kuusamo, Rapala, synteettinen kärpäsen toukka jäljitelmä
Lämmitys: Gasprom
Meikki: Lumen for men
Tuoksut: Hugo Boss
Hiukset: loreal

Suuri kiitos myös Perheille, sukulaisille ja ystäville. Ilman teitä ja teidän tukeanne tämä ei olisi onnistunut. Halit ja pusut kaikille meitä tukeneille.

keskiviikkona, helmikuuta 15, 2006

Kauriinmetsästäjä

No ei me oikeestaan mitään kauriita lähetä metsästämään. Hyvä jos nyt joku räkäkiiski saadaan huijattua huiman pienistä kalansaaliista tunnetuksi tulleesta Kiiminkijoesta. Näytti vaan niin pirun hyvältä toi otsikko. Jos totta puhutaan niin enhän mä edes koskaan ole ruuti aseella ampunu. Vanhalla louskulla lutkulla on tullu lipputankoa tähtäiltyä. Liian kaukaa ei voinu ampua, muuten ei olis jaksanu perille. Yhteistä meijän retken ja ton filmatisoinnin kanssa on sen verran, että molemmissa on joki ja sitten siinä on joki. Mulla onkin jo korkea aika lähteä palauttamaan testosteroni tasoni "normaalille" tasolle. Teen sen niinkuin vain suomalainen mies sen osaa.

Ajetaan keskelle metsää miesporukassa ja otetaan vähän kaljaa ja jos ei vielä tähän mennessä olla ehitty puhua naisen anatomiasta ja erityisesti keskivartalon anatomiasta, niin se on suuri ihme. Sitten lämmitetään sauna ja juodaan vähän kaljaa, sitten syödään ja juodaan vähän kaljaa ja puhutaan pil... ja sitten mennään takas saunaa ja juodaan kaljaa ja sitten ajetaan mootorikelkalla pelkissä talvisaappaissa ympäri mökkiä. On muuten tärkeää, ettei jalat kastu. Tätä jatkuukin sitten sunnuntai aamuun saakka, sillä poikkeuksella, että jos luoja suo ja aurinko paistaa, niin saatetaan raahautua huimat viis metriä mökin nurkalta joen jäälle pilkille, asiaan kuuluvien retkieväiden ja eritoten juomien kera. Sunnuntai meneekin sitten ihmisten tavoille palaamisen opettelussa ja eritoten yhden varsin runsaasti keskustelua vilisseen sanan unohtamisessa.

Hyvää loppuviikoa ja viikonloppua toivoo pohjoiseen suuntaava

Kotimies

tiistaina, helmikuuta 14, 2006

Premenstrual dysphoric disorder

Olen jo aiemmenkin ollut huolissani siitä, että liiallinen koti-isäily ja "naisten" hommien hoito, muuttaa minut pikkuhiljaa naiseksi. Uusin oire on tämä säännöllisen väliajoin ilmaantuva "pms" kausi. Olen ärtynyt, lyhyt pinnainen, hieman masentunut, helposti provosoitavissa ja koska pidän itseäni vielä miehenä, niin voin sanoa hyvin vittuuntunut sen sijaan, että sanoisin kiukkuinen. Parhaillaan on meneillään oikein selvästi havaittavissa oleva - Älkää nyt vaan lähestykö minua minkään typerän älyväläyksenne kanssa, koska saatan vetää teitä lättyyn - ajanjakso.

Citybank lähestyi (jos jokin fyysinen helposti lähestyttävissä oleva olomuoto löytyisi niin vetäisin kyllä niitäkin lättyyn) minua lainatarjouksen muodossa. Saisin huiman 75 € alennuksen lainan perustamiskuluista, jos suostuisin maksamaan kulutusluotosta ÄLYTTÖMÄN 16% koron. Helvettiläinen sentään, jokaainoa autoliikekin tarjoaa osamaksua halvemmalla ja mikä toi 75 € perustamiskulu oikein on, meidän asuntolainassakin ole pienempi perutamiskulu, eikä sitäkään tarvinu maksaa ku osas vaan oikein pyytää. Eihän kukaan joka osaa lukea, voi tuohon tarjoukseen tarttua. Kyseessähän ei ensinkään ole tarjous, vaan ylimielinen ja groteski ylihintainen lainan esittely. Kuulkaas saksanmaan pankkiherrat tuollainen vanhanaikainen ylimielisyys kuuluu romukoppaan. Luuletteko edelleenkin, että pankissa pitää vaan nöyrästi lakki kourassa tyytyä siihen mitä tarjotaan. Nykyään rahan lainaamisellakin on hinta ja sen voi helposti kilpailuttaa.

Se mikä minua vielä enemmän hatutti oli, että mistä ihmeestä ne oli minun osoitteeni saanut. No perhana autorekisterikeskuksestapa hyvinkin. Olen jo vuosikausia systemaattisesti kieltänyt osoitetietojeni luovuttamisen markkinoiti tarkoituksiin. En nyt tarkalleen muista, että sitä olisi kysytty pari vuotta sitten auton rekisteröinnin yhteydessä, mutta koska olen ollut tarkka kieltoni kanssa, niin olen varma, etten nimenomaisesti ole lupaa antanut. Ymmärrykseni mukaan markkinointikielto on oletus arvo, varsinkin kun kyseessä on laissa määrätty pakollinen "palvelu". AKE:n nettisivut kertovat kyllä miten omien tietojen luovuttamisen voi kieltää. Soittamalla maksulliseen palvelunumeroon tai täyttämällä itsetulostamansa lomakkeen ja lähettämällä sen AKE:seen. Molemmista tapauksista aiheutuu kuluja. Pieniä tosin, mutta HYVIN periaatteelisia.

En varmasti maksa. Palaute laatikkoon jätin korostetun ystävällisen ilmoituksen, jossa pyysin heitä tulostamaan itse lomakkensa ja lähettämään sen minulle palautuskuoren kera. Jos näin ei tapahdu, niin tällä yks helvetin kiukkunen Kotimies hyppii sienille ja ottaa varmasti yhteyttä jokaiseen mahdolliseen tietosuojavaltuutettuun. Eikös tätä samaista rekisterikeskusta, juuri kielletty pyytämästä kohtuuttomia puhelinpalvelumaksuja rekisteritietojen kyselyistä. Taitaa olla kyseessä oikein ketku yritys, meidän verovaroilla maksettu vielä, perhana.

Jos tämän sorttinen ärtyily ja ärsyyntyminen jatkuu ja vielä tihenevässä syklissä, niin minusta on hyvää vauhtia tulossa se sellainen lähikaupoistakin tuttu eläkeläinen, joka törmäilee ostoskärryillä nilkoille ja tuhisee kovaan ääneen kuinka sitä lorvitaan hyllyjen välissä käytävillä ja kuinka vanhempia ihmisiä ei enää kunnioteta. "Menkää töihin siitä hemmetin verovaroilla elävät tyhjän toimittaja nulkit". Samainen kurttuturpa hakkaa kävelykepillä, niitä onnettomia, jotka erehtyvät kulkemaan jalkakäytävällä ihan miten sattuu. "Täällä on oikean puoleinen liikenne, niinkuin liikenteessä yleensä, te saamattamat nulkit. Menkää töihin siitä lorvailemasta"

maanantaina, helmikuuta 13, 2006

Ihan alvariinsa

Tuli tossa joulukuun 15:sta päivän postauksessa valiteltua, ettei noita hyviä uutisia pahemmin kantaudu tuolta Kolumbiasta tänne pohjolaan. Niin eikös niitä nyt tule ihan ku sieniä sateella Valtakunna pää-(ääni)torvi uutisoi taas puolen sivun jutun Kolumbian uudistuksista. Vaikkakin kovaa kritiikkiä saanut sissien/sotilasjoukkojen armahtaminen on saanut hyviä muutoksia tilastoissa. vuonna 2002 Kolumbiassa siepattiin n.3000 ihmistä lunnaiden toivossa. Niin viime vuonna "enää" 800. Turvallisuuden hinta on ollut kova ja moni hyvinkin vakaviin rikoksiin syylistynyt on saanut puhtaat paperit ja pääsyt livahtamaan kuin koira veräjästä. Niinkuin HS uutisoi. Moni pitääkin näitä tilastojen kaunisteluja pelkkänä silmänkääntö temppuina ja vanhan sotilaskaartin "kultaisena" kädenpurituksena, jolla saadaan aikaan ryhmittymien nuorennusleikkauksia.


Monserrate, Bogota, Kolumbia

95% Kolumbialaisista ei toivo kuin yhtä asiaa, että väkivalta loppuisi. Vaikka tie on pitkä ja kivinen, niin tunnelin päässä pilkistää valoa. Toivottaan, että nyt aloitettu uudistukset, johtavat lopulta rauhaan ja tien on oikea, ihmisoikeuksia unohtamatta. Lisää aiheesta Amnestyn sivuilla.

Tänään on varsinainen Kolumbia päivä. Illalla tulee vielä tv2 klo 22.05 dokumentti guerilla girl. Tarina tytöstä jo ryhtyy vasemmisto sissiksi.


Placa major, Villa de leyva, Kolumbia

sunnuntaina, helmikuuta 12, 2006

Tuomioja vastaa

"En ihan tarkkaan tiedä juuri mihin rikkomuksiin ko. HS viittaus liittyy, mutta se on sikäli yhdentekevää että Suomi on kaikkiin ihmisoikeusrikkomuksiin ottanut johdonmukaisesti kantaa eri yhteyksissä, YKssa, EUn yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan puitteissa ja pitänyt niitä esillä myös kahdenvälisissä tapaamisessa.
Viimeksi viikko sitten EU-Kiina troikkakokouksessa oli sovittu, että Suomen um aluastaa ihmisoikeusaiheen.
parhain terveisin"

Erkki Tuomioja


Kiitos vastauksesta ulkoministeri Tuomioja. Vaikka vastauksesta huokuukin selvä lainaus- Kuinka tulen diplomaatiksi-käsikirjasta ja eritoten sen kappaleesta "Kuinka vastata kysymykseen kuin kysymykseen, ilman että vastaa mihinkään". Niin on silti mukava huomata, että kansalaisen ääntä kuunnellaan ja jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa. Yksittäisetkin pienet teot merkitsevät ja auttavat matkalla kohti vapaampaa, avoimenpaa ja tasa-arvoisempaa maailmaa.

Edellisen postauksen tarkoitus ei kuitenkaan ollut tuottaa minulle mielihyvää "Hei Tuomiojahan vastas COOOOL"-tyyppisesti. Eikä Kiinan vankiloissa istuvien "toisin" ajattelijoiden tilanne helpottanut yhtään. Toivonkin, että meidän kansalaisten kasvava huoli ihmisoikeus rikoksia kohtaan, painostaa myöskin Suomen virkamiehiä ottamaan voimakkaamin kantaa ihmisoikeusien puolesta. Esimerkiksi nyt seuraavassa EU-Kiina troikkakokouksessa, jossa Suomen ulkoministeriollä näyttäisi olevan hyvä paikka nostaa nämä epäoikeuden mukaiset rikokset esille ihmisoikeusaiheisen alustuksen yhteydessä.

Se helppo tapa vaikuttaa, josta olen puhunut jo aiemminkin on käydä allekirjoittamassa vetoomus Amnestyn sivuilla. Voimme myös aloittaa boikotti-kamppanjan Yahoon tuotteita vastaan. Pohdiskelevan liftarin sivuilta löytyy myöskin linkkejä, joista ilmenee, että Google ja Microsoftkin on syytä laittaa vähintäänkin tarkailevan silmän alle.

perjantaina, helmikuuta 10, 2006

Saatat olla rikollinen...

... ja joutua linnaan 8 vuodeksi, ainakin Kiinan viranomaisten mukaan.

Helsingin sanomat 9.2

Tuntuu aivan käsittämättömältä, että nykypäivänä moinen touhu sallitaan. Onko tosiaan niin, että millään ei ole enää mitään väliä ja kaikki keinot on sallittuja taloudellisen voiton maksimoimiseksi. Ajatus siitä, että samanlaista voisi tapahtua täällä Suomessa tuntuu kyllä hyvin utopistiselta. Olemme onnekkaita, kun olemme saaneet syntyä vapaaseen mahaan. Samalla kun saimme tämän oikeuden, saimme myöskin vastuun puolustaa vapaata yhteiskuntaa. Mielestäni jokainen joka sulkee silmänsä ja katsoo pois, syyllistyy vastuunsa pakoiluun. Jokainen meistä voi omalla tavalla vaikuttaa siihen, että vapaa mailma pysyy vapaana. Helposti ja nopeasti se onnistuu vaikka näin.

Mielenkiintoista olisikin tietää mitä mieltä meidän valitsemat Suomen kansan edustajat ovat näistä rikoksista. Ulkoministeri Tuomiojalta löytyy hyvinkin aktiiviseti päivittyvä nettisivusto, sieltä löytyy myöskin palaute kohta. Katsotaan olisiko herra ministerillä aikaa vastata minun nöyrään kyselyyn Suomen virallisesta kannnasta edellä mainittua tapausta kohtaan ja jos hän ei nyt ihan koko Suomen puolesta uskalla vastata, niin uskaltaako hän sanoa edes omaa mielipidettään.

Hyvä Herra ministeri Tuomioja

Mitä mieltä Suomi on Helsingin sanomien 9.2 julkaisemista syytöksistä ja lähinnä siinä esiintyvistä vakavista ihmisoikeus rikoksista. Jatkammeko me vaikenimisen linjaa ja katsomme pois. Vai olisiko jo korkea aika ilmaista mielipide vapaan mailman puolesta ja ottaa kantaa näihin rikoksiin. Ja jos Suomella ei edelleenkään ole virallista kantaa, niin mikä on teidän henkilökohtainen mielipide.

kotimies.blogspot.com


torstaina, helmikuuta 09, 2006

Veliveto

Eilisessä Hesarissa oli Delta-auton mainos, jossa myytiin Saksalaista automobiilia aivan ihka uudella hyvinkin innovatiivisella keksinöllä höystettynä. Vaikka olenkin kiinnostunut tekniikasta ja autoista, niin silti minulta on jotenkin pääsyt livahtamaan ohi tämä uusi ominaisuus nimeltään Veliveto. Vaikka kuinka selailin uusia alan julkaisuja ja käytin jopa wikiä, niin en löytänyt sanaakaan tästä uutuudesta.





Ehkäpä kyseessä on ominaisuus, joka on suunnattu lähinnä hevoskaupasta tunnetuksi tulleelle etniselle vähemmistölle. "HEI HYVÄ VELI OSTA SIE MIULT HYVÄ AUTOOOH! KULKEE ETEEN KULKEE TAAKSE JA JOS SE SATTUU SUT TIENPÄÄLLE JÄTTÄMÄÄN, NIIN SIIN ON TÄÄ VELIVETO. OLE HUOLETI VARTOO VAAN HETKI NIIN VELI TULEE JA VETÄÄ "

Tai jospa tämä veliveto liittyykin HV(hyvä veli) aatteeseen. Sen lisäksi että Baijerin mahtiluomuksella saa miehisyyden jatketta, niin sillä saa myöskin VELJES piirissä lisää kunniotusta VELIVETOA. Perhana ne on ovelia nuo markkiniamiehet. Miks ei kukaan ole aikaisemmin keksinyt moista.

Toivottavasti kuitenkaan kyse ei ole nykypäivän orjuudesta, jossa moottori olisi korvattu sorretun mantereen "VETÄVILLÄ VELJILLÄ".

No ehkäpä tuo viimeinen oli liian kaukaa haettu. Eiköhän meidän yhteiskunta ole jo niin valveutunutta ja kehittynyttä, ettei moisesta ole huolta. Elämme vaan kaikessa rauhassa täällä pikku maapallollamme kaikki etniset ryhmät sulassa sovussa ja tasa-arvossa, ilman riitoja ja eripuraa. Niinkuin viime aikaiset tapahtumat ovat meille hyvin osoittaneet, ymmärrystä ja konsensusta riittää vaikka muille jakaa.

AAMEN.

keskiviikkona, helmikuuta 08, 2006

Mitä taiteella tehdään?

Eilinen kaukukaipuupistiäisloisen aihettama sairauskohtaus jatkui tänään voimakkaana. Kirjastoon oli pakko rynnätä heti sen auettua. Mukaani tarttui kaikki löytämäni kirjastoluokkaan 438 kuuluvat Etelä-afrikkaa koskevat matkakirjat, okei okei en mä niitä saman kirjan vanhentuneita painoksi ottanu. E-A lähi historiaan tutustumisen aloitan Desmond Tutun, Anteeksiantaminen-tie tulevaisuuteen opuksella.

Lasten osastolla oli tänään hiljaista, saimme olla kahden. Hiljaista oli myöskin kirja puolella, en löytänyt yhtään mielenkiintoista(jota isäkin jaksaisi lukea lapselle ääneen)kirjaa, jota ei olisi jo luettu. Pieni uninen kani yms. kirjoja oli kyllä hyllyt pullollaan. Taivaan kiitos Teuvoantero tyytyy vielä minun valitsemiini kirjoihin, odotan kauhulla sitä hetkeä, jolloin "Minä ite"-valtaa tämänkin alueen ja loistavien Tatu ja Patu-kirjojen sijaan ääneen pitäisi lukea maijamehiläisiä.

Koska olen aikamoinen pullahiiri (nisun täytyy olla tuoretta ja mieluiten ei raakapakastetta),niin en pannut kovasti hanttiin Teuvoanteron vienoa pyyntöä pulla kahvista. Kirjaston vieressä oleva Palmian "kahvila" on kyllä irvikuva kahvilasta, mutta en jaksanut pukeajariisua ja riisuajapukea moneen kertaan, joten tyydyimme pihkakahviin ja ylikuivaksi paistettuun raakapakasteeseen. He olivat nimenneet sen korvapuustiksi, mikä oli kyllä aivan liikaa luvattu. Onneksi Trippi maistuu aina yhtä hyvältä/huonolta ja sen voi puristella syliinsä ihan paikasta riippumatta ja pullakin uppoaa Tevoanterolle kunhan se vaan maistuu makeelta eikä sitä ole poltettu mustaksi.

"Pappa mikä toi on" kysyi Teuvoantero.
"Se on kukkamaljakko, siihen voi laittaa kukkia koristeeksi. Mielummin eläviä kuin näitä muovisia" sanoin minä.
"Ymh" sanoi TA tunkiessaan lisää pullaa suuhunsa ja pillimehun virratessa pitkin haalaria.
...
"Pappa mikä toi on" kysyi TA ja osoitti kahvilan katossa olevaa värikästä putkiasetelmaa
"Hmm se on taidetta" vastasin minä
...
"Pappa mitä taiteella tehdään" kysyi TA
"Että mitäkö taiteella tehdään..."

Naapuri pöydässä lounastauolla istuneet kirjastotädit höristivät silmin nähden korviaan ja kumartuivat meitä kohti, kuultuaan TA:n aika kovaan ääneen esittämän kysymyksen. Uskoisin, että heitä kiinnosti enemmän se mitä minä vastaan, kuin se mitä TA kysyi. Yritin pelata aikaa, en ollut vielä valmistautunut vastaamaan tähän kysymykseen, niinkuin en moneen muuhunkaan vaikeaan aiheeseen. Herra jestas poikahan on vasta vähän yli kaksi vuotta. Näiden kysymysten aika pitäisi olla paljon myöhemmin. Naapuri pöydästä huokuvan odottavan tunnelman laukaisemiseksi olin pakotettu vastaamaan...

"...no semmonen yleinen käsitys kai siitä mitä taiteella tehdään tai mitä sillä tarkoitetaan on... HEI kato onpas tuolla ulkona paljon pikkulintuja lintulaudalla" vastasin sanattomaksi jäänyt minä.
"MISSÄ MISSÄ" huusi TA ja puristi entistä kovempaa trippi purkkia.

Naapuri pöydässä selät suorenivat ja korvat palasivat niiden normaaliin asentoon. Ruokailuvälineet jatkoivat hetkeksi tauonnutta kalinaansa ja viereisestä pöydästä kuului vielä muutama tukahdetuttu tuhahdus ja olen lähes sataprosenttisen varma, että erotin myös sanan "looseri"

Helvetin korppikotkat minuthan yllätettiin housut nilkoissa. Näettähän te ittekkin ettei ton ikäsen pitäis vielä tollasia kysellä. Perhana vieköön olen kylläsen verran sivistynyt, että osaan vastata tuohon kysymykseen, sitten kun sen aika on... EHKÄ

tiistaina, helmikuuta 07, 2006

Matkalle

Se ei helpota
Se ei parane koskaan
Se on taatusti oma valinta
Se on elämäntapa
Se on kirous ja siunaus
Se on kaukokaipuu...

Niinpä niin tuo kaukokaipuupistiäinen on minunkin verenkiertooni oman loisensa laskenut. Ensimmäisten retkien jälkeen oireet tartunnasta oli jo havaittavissa ja nykyään ei ole muuta mahdollisuutta kuin oppia elämään sen kanssa. Se on pirullinen ja ah niin ihana kumppani. Sen ansiosta olen näynyt ja kokenut elämässäni jotain suurenmoista, kaunista, lumoavaa ja sellaista mikä muuten olisi taatusti jäänyt näkemättä. Toisaalta taas kun loinen aktivoituu ja saa rauhallista kotielämää viettävän valtaansa, niin kaikki muu unohtuu. Mieli täyttyy kaukaisista maista, lempeistä tuulista, korkeista vuorista, satumaisista auringon laskuista ja muista matkailuromantiikan postikorttikuvista, joilla on todellisuudessa kanssa aika vähän tekemistä. Silloin ei muista niitä ikkunattomia busseja suoraan helvetistä ja sitä pelon määrää mitä Intialainen joukkoliikenne tarjoaa. Ei niitä lipeviä siipiveikkoja, joiden ainoa tarkoitus on saada puristettua jokunen ropo irti turisti poloisesta. Se ei myöskään muista vatsatauteja, jotka iskee juuri silloin kun vessasta ei ole tietoakaan. Eikä malarian estolääkityksen aiheuttamaa pahaa oloa. Ei rosvottuja tavaroita. Pelkkästään pinkkejä pilvenhattaroita koko taivaanranta täynnä.

Nyt kun tuo Etelä-Afrikan matka näyttää hyvinkin todennäköiseltä, niin sitä ei millään malttaisi piipahtaa hakemaan "vain" yhtä uutta perheenjäsentä kotiin, vaan tuo perhanan loinen on taas sumentanut mieleni ja koko päivä on tullut tuijotettua ruutua, kera hakusanojen, South-Africa, Kruger, car rental, Cape town, Table mountain, lonely planet, travel guide ja arvannetekin ettei tämä lista ihan tähän loppunut. Kun tuota omatoimimatkailua on tullut harrastettua, niin jotenkin on vaikeata antautua muiden "vietäväksi", vaan kaikki on etsittävä, löydettävä ja suunniteltava itse. Vaikkakin kokemus on opettanut ettei se ole aina kaikkein paras vaihtoehto, kantapään kautta on tullut opittua moniakin kipeitä ja kirveleviä asioita.

"jos vaikka vuokrais Johannesburgista auton, oliskohan siellä easyretacar -jee on. Ajais sit vaikka Krugeriin - paljonkohan sinne on matkaa - noin vähän, senhän ajaa päivässä. Oliskohan siellä matkan varrella jotain nähtävää? Montakohan päivää pitäis varata? Mitä se maksaa? Kauankohan Teuvoantrero jaksaa istua yhtämitaa autossa? Pitää varmistaa et siinä autossa on ilmastointi. Kerkiäsköhän siitä vielä Mosambikin puolelle - tarvitaankohan sinne viisumi. Onks se malaria aluetta, mä vihaan niitä lääkkeitä. Perhana kun toi Kapkaupunki on niin kaukana -pitäis lentää...."

Mä tiedän jo että ens yönä mun korvissa soi kaskojen ja sirkkojen siritys ilta-auringon laskiessa joen taakse. Hiljaa maleksivan virran rannalle on kerääntynyt antilooppeja ja muita ruohonsyöjiä juomaan. Kauempana puunsuojassa makaa Leopardi ja jossain savanilla karjuu leijona.

torstaina, helmikuuta 02, 2006

Syvää purppuraa

Yksi poikavuosien unelma täytty keskiviikkona Nordensköldin kadulla ja täyttyi niin kunnolla, että korvat soi koko eilisen päivän. Pappa Gillani falsetti luritukset jäivät kiertämään loputonta luuppia mun korvien väliin. Oikeastaan vähän säikähdinkin aamulla herätessäni kun huomasin korvien soivan vieläkin. Innostuspäissäni unohdin korvatulpat eteisen pöydälle ja muutaman oluen jälkeen sitä ei huomannutkaan kuinka kovaa Purple soitti. Eilisen jälkeen otan osaa kaikkia niitä kohtaan, joilla on jatkuva tinnitus korvissa, ymmärrän teitä hieman paremmin. Lupaankin pyhästi tästä eteenpäin pitää parempaa huolto kuulostani ja ilman tulppia en enää koskaan konserttiin lähde.

Pelko siitä, että jaksaako eläkeikäiset äijät enää saada fiilistä päälle oli aivan turha. Kone rullasi ja musa toimi. Todennäköistä on ettei takahuoneessa enää vedetä viinaa ja stimulantteja "hengen" luomiseksi vaan pikemminkin nitroja, jotta ylipäätään selvitään lavalle. Sain tältä keikalta sen mitä halusinkin ne vanhat heviklassikot vaik ei nyt ihan markII soittamana, mutta hyvän ryhmän vetämänä kuitenkin. Steve Morse ei ainakaan tekniikassa häviä yhtään Blackmorille, erot löytyykin ehkä henkiseltä puolelta. Mikä positiivista Purplen uudempikin tuotanto kuulosti hyvältä, täytyneekin hankkia tuo uusin julkaisu.

Asiasta aivan toiseen. Nykypäivänä saa harvemmin enää noita "OHO ONPAS HALPAA"-elämyksiä ja silloin harvoin kun niitä tulee, niin se lämmittää pitkään kotihoitotukilaisen päivää. Jääkairan terien teroittamine suutarilla maksoi 3 Eeroo

keskiviikkona, helmikuuta 01, 2006

Musta hevonen

Adoptiomme sai aivan uuden käänteen kun aivan varottamatta ja yllättäen paikalle saapui musta hevonen. No ei nyt ihan musta eikä hevonenkaan. Jo niin varmalta näyttänyt, sukulaisillekin ja kavereille toitotettu Teuvoanteron pikkusisko Kiinasta vaihtuukin pikkuveljeen Etelä-afrikasta, siis ehkä ja jos hyvin käy eikä enää uusia yllätyksiä tule. Jos näistä adoptio prosesseita jotain on oppinut, niin sen, että ennustaminen ja varsinkin tulevaisuuden ennustaminen maan, sukupuolen ja lapsen saapumisen ajankohdan suhteen on aivan turhaa ja ennekaikkea turhauttavaa. Seuraavan kerran kun joku kysyy:"Terve terve mitäs teille kuuluu ja HEI miten teijän adoptio etenee", niin vastaan tilanne muuttumaton ja jos muutoksia tulee, kuulette kyllä varmasti siitä.

Lienee syytä selvittää miksi maan vaihto ja aivan viimemetreillä, ennen papereiden lautakuntaan lähettämistä. Silloin kun aloitimme tämän toisen projektin n. vuosi sitten Tilanne adoptio rintamalla oli sellainen, että kaikki muut kontaktit paitsi Kiina olivat vähiintäänkin epävarmoja elleivät nyt ihan tukossa. Kiinassa viehätti myöskin tietty "demokratia" adoption hakijoiden suhteen. Kiinalainen adoptio oli kuin dieselveturi, joka puksutti menemään ja tipautteli lapsiesityksiä hyvinki tasaisin väliajoin. Olihan siinä kyllä sellanenkin pikku juttu, että allekirjoittanutta ei yhtään haittaisi jos tytön saaminen olisi todennäköisempää kuin pojan, ihan pikkasen jopa toivoi sitä. Joten Kiinasta vähän niinkuin vaihtoehtojen puutteesta johtuen tuli se meidän seuraavan lapsen synnyinmaa tai siis meinasi tulla.

Puhun nyt omasta puolestani, mutta uskon, että vaimonikin allekirjoittaisi seuraavat asiat. Ensimmäisen adoption kohdalla meillä oli vahva intuitio maan suhteen ja pidimme lähes itsestään selvyytenä, että Kolumbia on se ainoa oikea vaihtoehto meille. Lähinnä siksi, että olimme käyneet Etelä-Amerikassa reppuselkäilemässä myös Kolumbiassa ja ihastuimme maanosaan ja sen ihmisiin ja kultuuriin. Vaimoni puhuu myöskin sujuvaa Espanjaa ja minäkin ymmärrän sujuvasti. Olemme myös asuneet Espanjassa. Pidimme siis itseämme hyvinä isä ja äiti ehdokkaina latino lapselle, koska tuntemus kieleen ja kulttuuriin oli vähintäänkin kohtalainen.

Nyt kun tuo Teuvoantero on kohta kaksi vuotta ollut Suomessa, niin voin varmuudella sanoa, että ennenkaikkea hän on Suomalainen lapsi. Hänellä on kyllä kaksi passia ja hän on käynyt syntymässä Andien keskellä, mutta hän rakastaa ruisjauhoissa pyöritettyjä ja voissa paistettuja muikkuja, talvisia pulkkamäkiä, Suomalaista saunaa ja vihaa hyttysiä niinkuin me kaikki muutkin tavalliset suomalaiset. Meillä on kyllä pianon päällä Kolumbian lippu syömme säännölisesti Ajiacoa ja vietämme Kolumbian itsenäsyyspäivää. Teuvoantero tietää myöskin tulleensa "koviliasta"(Kolumbia) lentokonella. Tiedän, että tulevaisuudessa asiat saattavat olla toisin ja kiinnostus syntymä maataan kohtaan herää, jolloin on tärkeää, että osaamme neuvoa ja kertoa hänelle hänen taustastaan, mutta tällä hetkellä Teuvoanterosta kasvaa Suomalainen lapsi pienellä Kolumbialaisella mausteella ryyditettynä.

Tämä edellä kerrottu on siis pohjustusta sille asialle, että ennen niin tärkeälta tuntunut lapsen kulttuuritaustan tunteneminen ja sen vahvistaminen on menettänyt merkityksensä tämän maa valinnan yhteydessä. Itseasiassa koko maa valinta ja sen nouseminen yhdeksi tärkeäksi osaksi ulkomaista adoptioprosessia on alkanut tökkiä. Jos Suomessa olisi sellainen jono, jossa lapsi voisi tulla ihan mistäpäin maailmaa vain missä tarve vanhemmista olisi suurin, niin ottaisimme sen kirkuen vastaan. Olisipahan yksi adoptioon liittyvä ongelma vähemmän. Silloin säästyttäisiin myöskin tämän hetkiseltä ongelmalta, että lapsia olisi muttei hakijoita. Tämä on myöskin se syy, että vaihdoimme maata aika viime tinkaan. Koska aika monen muunkin mielesta Kiina on ollut se ainoa toimiva kontakti ja suurin osa hakemuksista on lähtenyt Kiinaan, niin nämä muut kontaktit ovat jääneet hakijoita vaille, myöskin sen takia, että paikat on ollu "tukossa" ja lapsen saamisen ajankohta ja odotusaika on ollut paljon huonommin enustettavissa kuin Kiinassa. No nyt "jonot" on purettu ja lapsia olisi, muttei hakemuksia. Saimme kuulla, että Etelä-Afrikassa on juuri tämä tilanne ja sinne toivotaan nimenomaan pariskuntien hakemuksia. Päätimme ottaa pienen aikalisän ja selvittelimme mitä adoptio Etelä-Afrikasta tarkoittaa. Mitä enemmän opimme sitä paremmalta kaikki kuulosti. Loppujen lopuksi valinta oli helppo. Se olin minä, joka jarruttelin vastaan hetken aikaan. Alitajuntaani syöpynyt kuva pikku tytöstä oli se kaikkein vaikein pala ja siitä haaveesta luopuminen. Ei sitä lapsen sukupuolta voi bio-lapsillekaan valita, joten tulee mitä tulee ja sillä sipuli(erästä Herra Gustafssonia lainatakseni)

Nyt täytyy vain transponoida aivot pois Kiinasta ja aloittaa tutustuminen Etelä-afrikkaan ja sen kultuuriin. Sävellys on sama vain sävellaji muuttuu. Samalla täytyy transponoida myös lähipiirin ajatusmailma, joka aihettukin yllättäviä kommentteja, tai sanotaan niin, että en ollut osannut varautua siihen, mitä afrikkalaista syntyperää olevan lapsenlapsen saaminen heille merkitsi. Oma aivojen muokkaukseni alkoi, sillä etten enää automaattisesti mene Alkossa Etelä-Ameriikan osastolle vaan madesopan kaveriksi löytyi maino Big Five Chenin Blanc-Chardonnay, Arvannettekin mistä maasta?