Et kai sä vaan säilytä tota kuivauskaapissa

Älkää käsittäkö minua väärin. En vihaa kuukuppia tai sen käyttöä. Mielestäni kyseinen kapistus on loisto keksintö. Sen käyttö säästää hiukan luontoakin ja käyttäjien kokemuksia kuunneltuani (en aina ihan vapaaehtoisesti) palaute on hyvin positiivinen, sitä paitsi meidän perheessä ei kenenkään enää tarvitse rynnätä aamulla kauppaan, koska hymppoonit on päässy loppumaan. Ongelmia tuottaa tämä luna-taza:n desinfiointi.

Aluksi puistatuksia herätti vanhan sankansa menettäneen teemukin ilmestyminen siihen hammasharjojen väliin. Tässä vanhassa mukissa uiskenteli, sitten tämä lateksikuppi. Se pitää kuulemma desinfioda säännöllisesti kiehuvassa vedessä. "Eikös sitä voisi puhdistaa, jossain muualla kuin just tässä meidän hammasharjojen välissä":kysyin minä. Sain vastaukseksi jotain epämääräistä muminaa kiireestä ja siitä ettei olisi aikaa juoksennella ympäri taloa vedenkeittimien ja vempeleiden kanssa, kun sen voi puhdistaa ihan hyvin siinäkin ja ei siitä tarvitse kuulemma juoda jos ei halua. Rakentavassa hengessä käytyjen keskustelujen jälkeen olemme tulleet siihen johtopäätökseen, ettei sen ihan siinä hammasharjojen välissä tarvitse olla.

Eilen aamulla havahduin kesken aamuhesarin siihen, että vaimoni kaivoi samaisen sankapuolen teemukin meidän keittiön kuivauskaapista, koska oli tullut taas se hetki kun moonmug piti poispöpöistää. Ajatus siitä, että pahaa-aavistamattomaton vieras nappaa sen meitin kuivauskaapista ja nauttii siitä vaikka teetä, on hieman arvelluttava. Mitenhän sitä anopille sitten yrittäisi selittää, varsinkin kun hän on kerinny nauttia jo puoli mukillista, ettei juuri tuo muki ole kaikkein paras teen nauttimis muki. Luulenpa, että anoppi saisi juoda teensä ihan rauhassa loppuun. Vaimoni lupasi laittaa seuraavalla kerralla sankapuolen tiskikoneeseen. Joopajoo helpottipa kummasti, eikös sitä mukia voisi pestä ja säilyttää jossain ihan muualla kuin meidän keittiössä.

Tiedän ajatushan se on tässä mikä häiritsee. On jännä huomata miten kahdella ihmisellä voi olla niin erilaiset inhotukset. Vaimoni ei taas voi ymmärtää sitä, että miten minä voin kuivatella lenkkivaatteita, kun en ihan joka lenkin jälkeen jaksa niitä pestä, samassa naulakossa kylpypyyhkeiden kanssa. Tätähän se parisuhteilu on, arjen dramatiikkaa. Eiköhän me päästä jonkinsortin konseksukseen näiten juttujen kanssa, ollaan päästy paljon hankalempienki.

Helvetin hauska naapuri

Mikä ihme siinä on, että riippumatta asuinalueesta ja paikasta, niin jokaiseen taloyhtiöön mahtuu aina muutama kusipää, joka terrorisoi muiden rauhaisaa yhteiseloa. 95% meidänkin asuinyhteisön porukasta on mukavaa ja sosiaalista sakkia, joiden kanssa tulee hyvin toimeen. 5% onkin sitten aika persiistä. Toinen näistä tapauksista on sellanen perusänkkä paskiainen, joka ihan varmasti löytyy jokaisesta taloyhtiöstä. Tämä peruspaskiainen on myös se syy miksi lopetin taloyhtiön kokouksissa käynnin ja velvoitin vaimoni edustamaan meidän osakkeita. Vaimollani on paljooooooooon pidempi pinna ku minulla ja hän jaksaa jostain ihmeen syystä kuunnella sitä turhanpäiväistä jaaritusta. Jos minä olisin jatkanut niissä istunnoissa käyntiä, niin uskoisin, että vaimoni olisi saanut sääliviä katseita, kun naapurit päivittelisivät kuinka väkivaltainen mies sillä on. Olisin nimittäin menettää itsehillintäni täysin ja seuraukset olisvat saattaneet olla arvaamattomia.

Tämä peruspaskiainen(Olen nimennyt hänet Tortuksi) on sitä tyyppiä, joka ei varmaankaan saa töissä/kotona tehdä minkäänlaisia päätöksiä, vaikka pätemisen tarve on hirveä. Ainoa paikka missä hän pääsee vaikuttamaan on taloyhtiön kokoukset. Yhtään ainoata ääntenlaskiaakaan ei voida valita ilman, että Torttu olisi ponnekkaasti vaatinut puhenvuoroa ja sen jälkeen kyseenalaistanut kyseisen ääntenlaskijan jääviyttä toimia ääntenlaskijana. Voitte vaan kuvitella millanen soy siitä syntyy kun pitäisi päättää, jostain hieman hankalammasta asiasta, eikä vaan pelkästään ääntenlaskijoista.

Torttu luulee myöskin olevansa hyvinkin taitava viherpeukalo ja hän onkin valinnut itsensä taloyhtiön puutarhavastaavaksi, toimien siinä virassa Hitlerin ottein. Hän on sitä mieltä, että yhtään ainoa oksaa ei saa leikata ilman hänen valtuutustaan ja taloyhtiöön ei saa missään tapauksessa hankkia sähköistä pansaleikkuria, vaan pensasaidat pitää leikata sivistyneesti oksa kerrallaan pienillä pensassaksilla. No seuraus siitä on, näinkin pensa-aitavaltaisessa taloyhtiössä kun meillä on, että aitamme ovat aika ruokottomassa kunnossa ja rehottavat kuin putkinotkossa konsanaan. Olen kyllä yrittänyt, mutta eihän sitä jaksa Erkkikään nyhertää onnettomilla Fiskarseilla sadan metrin pensasaitaa. Sitten Torttu taas valittaa seuraavassa yhtiökokouksessa, kuinka hän joutuu yksin huolehtimaan pensasaitojen kunnosta ja eikös tämä ole meidän kaikkien yhteinen asia ja asumisviihtyvyyttä ajatellen olisi parempi jos jokainen kantaisi kortensa kekoon. Voi helvetti sentään, tunge se viherpeukalo sinne minne mä just tungin ne sun fiskarssit ja lopeta ruikutus. Käydään ostamassa kunnon pensaleikkuri, niin mä ilomielin parturoin ne pensasaidat vaikka kerran viikossa.

Tortun kanssa tulee kyllä toimeen. Kunhan lopettaa taloyhtiön kokouksissa käynnit ja pitää huolen siitä, että on aina varmasti talon toisella, kuin Torttu, taloyhtiön pihatalkoissa. Eri juttu onkin tämä meidän yhtiön toinen kiusankappale, joka on wannabee hauskaSavolaisUkko. Jos hänet kohtaa pihalla saa olla varma, että irti ei pääse ennenkuin on kuunnellut hänen "hauskoja" letkautuksiaan vähintää puoli tuntia, kaikki jo kymmeniä kertoja aikaisemminkin kuultuna. Välillä hän saattaa vakavoitua ja antaa isällisiä neuvoja "pojanklopille", miten lapsia kasvatetaan - "Kyllähän tuon ikäisellä pojalla pitäisi olla jo veli tai sisko leikkikaverin ihan omasta takaa"- miten puutarhaa hoidetaan -"Käyppäs katsomassa miten siisti pensasaita meillä on" tai miten auto kannattaa valita "On se kyllä niin paljon parempi auto toi Volkkari kuin Ooppeli"- arvaatte varmaan minkä merkkinen auto meillä on.

Meidän suhteemme onkin alkanut muistuttaa erään Hyacinth Bucket:in ja naapurin Emmetin suhdetta, minä olen se sälekaihtimien raosta kurkkiva Emmet. Harvassa on ne ihmiset, joiden toivon kuolevan ennenaikaisesti sydänkohtaukseen. Naapurin SavolaisUkko on yksi heistä.

Meidän pikku €:Ko Perkeleestä ???

"Tutkimattomia ovat herran tiet" Sopisi kai parhaiten kuvaamaan sitä surffailuketjua, jolla päädyin näillä sivuille. Tallensi oitis oivat sivut kirjanmerkkeihin tulevaisuuden varalle. Ajattelin, että niistä voisi olla hyötyä tulevaisuudessa, varsinki silloin kun mieli on maassa ja tunnen itseni pieneksi, epäonnistuneeksi ja hyljeksityksi, enkä ole varma omasta paikastani tässä maailmassa. Tiedän jo nyt, että maailma kirkastuu ja pilvet poistuvat horisontista, kun palaan näille sivuille saamaan lohdutus tuskaani. Kyse ei ole sisällöstä ja toisaalta kyse on nimenomaan sisällöstä. Näitä juttuja lukiessa huomaan, että perhana mullahan asiat onkin oikeastaan aika hyvin ja noihin heppuihin verattuna minun paikkani maailmassa on kirstallin kirkas. Suurin helpotus tulee siitä, että huomaa kuinka, joillakin on asiat vielä paljon pahemmin hakusessa.

Tässä vielä muutama sivuilta löytynyt smagardi:

Meidän pikku €

Valtio epäjumalana

ja jos ei mainaa illalla tulla uni silmään niin kannattaa imuroida näitä iltasaduiksi.
Suosikki sadukseni on muodostunut miesjavaimo se on ihan ykkönen

Allekirjoita vetoomus

Heissulivei tänään meillä onkin vuorossa hyväntekeväisyyttä. Käyttäkäämme nykyajan suomaa mahdollisuutta, toimia tasa-arvoisemman yhteiskunnan puolesta ja mikä parasta kaiken voi tehdä näppärästi kotoa käsin. Tässä muutama esimerkki:

Vetoomus sairaanhoitajien ja omaishoitajien puolesta

Hiilidino

Miljoonat kasvot -kuvavetoomus

Muita amnestyn hyviä kohteita

Ihmisoikeudet kiinassa (Varoitus ei lapsille, kuvat rankkoja)

Vähän kevyempää kamaa kuin edellinen

hyviä kohteita allekirjoitettavaksi löytyy myöskin näin

No löytyipä sieltä jokunen, joka jäi allekirjoittamatta mm. tää No toi vetoomus oli menny vanhaks, mutta en olisi allekirjoittanu sitä missään tapauksessa muutenkaan. Aika rajuu tekstiä ihmisiltä, joiden uskon peruspilareita on lähimmäisen rakkaus, suvaitsevaisuus ja sen tyyppiset asiat

Lopuksi vielä tiekoneen prosessorin luppoaika hyötykäyttöön vaikkapa näin

Noniin tulipa päivän hyvät työt tehtyä oikein monen päivän edestä.

jälkikirjoitus Kun nyt linkittämään rupesin niin linkitetään oikein kunnolla. Harjoittelu viikonloppua varten kannattaa aloittaa jo tänään

Koti Monk

"EI EI EI!! paa pappa kunnolla":Huutaa Teuvoantero, kun onneton isä on laittanut mehupullonkorkin väärille jengoille viinoon. Korkki pitää aukaista ja laitta uudelleen kiinni ja SUORAAN, muuten se ei oo harmoniassa ympäristönsä kanssa. Ruokailua ei voi aloittaa, ennekuin kaikki auki jääneet keittiön kaapit ja laatikot on laitettu "kunnolla". Oikeastaan yhdenkään auki jääneen kaapin tai laatikon ohi ei voi kulkea vaan se pitää laittaa "kunnolla". Ruokailuvälineitä ei saa kattaa valmiiksi pöytään, vaan ne pitää kaydä itse valitsemassa ja laatikko pitää laitta kunnolla, ennenkuin ruokailusta tulee mitään.

Ruttuun menneet matonreunat pitää oikoa, samoin pöytätabletit, itseasiassa ne pitää silittää, ennekuin niitä ylipäänsä voi tuoda pöytään, muuten tulee kova ääninen vastalause "OI OI OI Ei oo hyvin". Lapaset pitää pukea niin, ettei sisällä olevat langanpätkät meni vääriin väleihin. Ehkä kaikkein oudoin tapa mikä meidän kaks ja puoli vuotiaalla kontrollifriikillä on, kuitenkin kynsinauhoihin ilmestyvien lihatikkujen nyppiminen. Jos meinaa illalla katsoa töllöä poika kainalossa, kannattaa tarkistaa, että kynsinauhat on kunnossa, jos ei oo niin Teuvoantero pitää kyllä siitä huolen, että kohta on. Pienillä sormillaan se nyhtää kaikki ylimääräiset ihon palaset ja jos ei pidä varaansa niin se sattuu.

Taitaa olla korkea aika aloittaa selvitystyö, miten kontrollifriikin kanssa eletään. Ymmärrykseni mukaan se ole niitä kaikkein helpompia luonteen piirteitä. Jospa mä rupeaisin systemaattisesti jättämään kaapinovia auki, niin jos se kyllästyisi ja unohtaisi "taipumuksensa". Pitääpi kokeilla.

ja sitten vielä perjantaisen tapaan uusin kaksi marjaa:

Härkäviikot in my ...

Ne on härkäviikot myös kotimiehillä. Ulkona on pimeetä ja kylmää, jos ei sada vettä, niin sit on helvetinmoinen pakkanen. Ulkoilu on tosi sissien puuhaa, sisällä juostaan kehää keittiössä ja olkkarissa, että saatais edes hiukan tuhottua sitä hillitöntä energia latausta, joka jää ulkoilemattomuudesta johtuen tuhoamatta hiekkalaatikkolla ja metsä retkillä.

Paukkupakkaset on kuivattanu sisä-ilmankin niin kuivaks, että Saharan ilmasto tuntuu tropiikilta tähän verrattuna. Teuvoanteron Kolumbialainen nahkakaan ei ole luotu näihin olosuhteisiin, se muistuttaakin enemmän Hknblöön kuorta kuin ihmisen ihoa. Pitää olla varovainen kun koskee poikaan, ettei nahka kuoriudu päältä pois. Rasvaa ostetaankin nykyään kiloittain eikä enää millilitroittain.

Seuraavaan pyhään onkin sitten ikuisuus. Laskiaiseen nimittäin. Meillä on perinteisesti vietetty (huimat kaksi vuotta) laskias riehaa, johon kutsutaan kaverit ja naapurit. Ekaks lasketaan bebasuikkelilla mäkeä niin paljon ku sielu sietää ja sit ku paukut alkaa loppua niin siirrytään sisälle ja vedetään hernarii ja punssia omenanpunaisten poskien väliin ja päälle syödään laskiaspullaa mantelimassalla tietenkin. Ne hilloversiot laskiaspullista voi tunkea "sinne". Niillä ei oo mitään tekemistä laskiaisen kanssa.

Hyvää laskiaisen odotusta

T: Kotimies ja Teuvoantero

Haaste

Olen tässä nyt jonkin aikaa miettinyt mitä teen tämän haasteen kanssa. Helppo versio olisi vastata ja jatkaa meemiä etiäpäin. Ongelmana olisi ettei minulla ole blogikavereita, joille voisin pläjäyksen lähettää, eihän se välttämättä olisi este, blogilistalta löytyy jokunen tuhat suomalaista blogia , joihin voisin haasteen jatkaa eteenpäin. Toinen asia on sitten haluaisinko tehdä niin.

Olen elämäni aikana vastannut vain yhteen kiertokirjeeseen olin silloin 9-vuotias, se oli sitä aikaa kun palkinnoiksi sai vain postikortteja. Kirjeessä luvattujen tuhansien korttien sijasta sain tasan yhden, luulen että sekin oli äitini lähettämä. Tunnon tarkasti kopion vaaditut kirjeet (se oli myöskin sitä aikaa, ettei kopiokoneita ollut kenelläkään kotona) ja lisäsin nimeni listaan ja lähetin vaaditut postikortit ja jäin innoissani odottamaan kortti tulvaa. Olin isäni avustuksella, jopa nikkaroinut ilmoitustaulun, johon ripustaisin kaikki ihmeelliset kortit ympäri maailmaa. Jokapäiväinen pienen pojan pettymys oli ilmeisesti liikaa äidille. Kiitos äiti

Tuon tapauksen jälkeen olen vihannut kiertokirjeitä ja tunkenut ne oitis syvälle roskiin. Olen myöskin hieman karsastanut ihmisiä, jotka ovat lähettäneet minulle moisia kyhäelmiä. Ihan ääneen on pitänyt päivitellä kuinka kukaan jaksaa tuhlata aikaa moiseen hölynpölyyn ja eivätkö ne jo ymmärrä etten minä meinaa moiseen ryhtyä. Loukatulle lapselle voi jäädä syvät arvet, eivätkä ne välttämättä koskaan parane.

Vastaankin sinulle salanimi & salanimi kiitos haasteesta, mutta ei kiitos. En voi vastata angstini meemeiksi puettuja kiertokirjeitä kohtaan on liian suuri. Syy ei ole sinussa, eikä sinänsä ihan hauskassa meemissä, vaan minussa ja minun pienessä päässäni.

post scriptum. Jos olisin vastannut meemiin, niin vihani kiertokirjeitä kohtaan olisi ollut numero 1

...aajram iskak niuk tavo näheH

Hukassa?

Näinkin tänne löytää.

veromerkki

Oltiin Teuvoanteron kanssa matkalla kirjastoon, kun tiellemme osui irronnut koiraveromerkki. Koiravero mikä se on? Joku muinaisjäännekkö? Ei vaan täyttä totta. Helsingin kaupunki on arvioinut koiraveron tuotoksi 800 000 eguu. 50 eekkiä per häntä. Se tarkoittaa että Helsingissä on 16 000 kunnollista koiranomistajaa, joka aikoo maksaa moisen veron. Koska mielenkiintoni tyhmiin ja päättömiin asioihin on joskus loputon, niin soitin Kennel-liittoon ja kysyin montako koiraa Suomessa on ja sain vastaukseksi n.550 000 hauhauta. Siis yksi hauhau per 10 ihmistä, eli Helsingissä pitäisi olla n. 50 000 koiraveron maksajaa. Soo Soo missä olette te 34 000 veronkiertäjää. Menkääpä nyt kiltisti verotoimistoon ja maksakaa mitä olette yhteiskunnalle velkaa te siansiälmyksille haisevat pimeän koiran omistajat.

Miksi se muuten on pelkkä koiravero, eikä lemmikkivero. Tuotto monikertaistuisi, jos jokaisesta Gerbiilistäkin pitäisi maksaa vero. Ja jottei vero olisi kohtuuton, voitaisiin se määrätä painon mukaan. Pikku pikku pussirotta kakkii ihan vaan pikkusen ja sotkee, siis paljon vähemmän kuin ISO ISO Tanskandogi, joka paskoo kilon kerrallaan ja rikkoo verovaroilla rakennetun koira-aitauksen todennäköisemmin kuin pienemmät lemmikkitoverinsa. Samalla voitaisiin määrätä erityinen vaarallisuushaittavero esim. myrkkykäärmeille ja tappajakoirille, jotka saattavat hotkaista pikku lapsen aamupalaksi. Tällaisista tapahtumista on kuluja yhteiskunnalle, joten vero olisi ihan oikeutettu.

Kun Suomessa verotetaan ihan käsittämöttömiä asioita ja Arkadianmäellä istuu pari sataa heppua miettimässä uusia verokohteita, niin eikö olisi jotenkin oikeudenmukaista, että Suomen presidenttikin maksaisi oman osansa, vaikka nyt ihan esimerkin vuoksi. Tuntuu jotenkin hassulta, että kun yhteiskunta taistelee harmaa taloutta vastaan, niin yks olla möllöttää ja jättä verot maksamatta, varsinkin kun sen valtaoikeuksia ollaan vielä kaventamassa ja sillä on entistä vähemmän töitä. Mitäs vitun demokratiaa se sellainen on.

Rehellinen

Moni on sitä mieltä, että onnistuneen suhteen peruspilareita on rehellisyys. Olen samaa mieltä. Samaan hengenvetoon täytyy lisätä, että haluaisin olla rehellisempi kuin nyt olen. Myönnän valehtelevani tai ainakin muunnan totuutta, jotta elämä olisi helpompaa.

Vaikka vaimoni ei olekkaan tyyppiä -vaihdetaan vaatteet 21 kertaa ennenkuin päädytään alkuperäisiin ja voidaan lähteä hippaamaan-, niin olen silti sanonut hänen mieliksi, että punaiset kengät ovat hyvännäköiset juuri noiden vaatteiden kera, vaikka mielestäni ne musta solkikengät on ihan ylivertaiset. Jos sanoisin pitäväni niistä mustista, joutuisin perustelemaan kantani, joka voi olla hankalaa, koska usein valintani perustuu intuitioon. Hänen mielestä, niitä mustia kenkiä ei voi pitää juuri tämän paidan kanssa, jonka jälkeen päädytään vaatteiden vaihto oravanpyörään, joka ei ole kenellekkään kivaa. Tiedän, että vaimoni haluaa kuulla vain sanat "rakas näytät hyvältä, niissä punaisissa kengissä".

Tilanne on varmasti tuttu, monille muillekkin ja "kohtalotovereita" on paljon. Tuo edellinen esimerkki ei ole niitä maailman pahiten omatuntoa kolkuttavia valehteluja. Pystyn kyllä elämään jatkossakin ja sanomaan mitä vaaditaan.

Vähän hankalampi tapaus onkin kun vaimoni kysyy: "eikö se naurattanut sua yhtään", kerrottuaan tarinan tai tapauksen jota hän piti huvittavana. Jos vastaan rehellisesti, että ei, niin tiedän loukkaavani häntä ainakin hiukkasen. Toisaalta kohteliaisuus nauru se vasta epärehellistä onkin, varsinkin kun kertoja on kerinnyt tiedustella syytä nauramattomuuteen. Yleensä pyrin pääsemään tilanteen ohi mahdollisimman nopeasti ja vaihdan puheenaihetta, jos se vain on mahdollista. Myönnän sortuneeni myös siihen, että seuraavan tarinan tai tapauksen kohdalla nauran hieman enemmän kuin olisin normaalisti nauranut, hyvittääkseni edellisen nauramattomuuteni.

Näiden tapauksien jälkeen tunnen itseni pieneksi ja heikoksi ihmiseksi, en halausi sortua moiseen, mutta silti sitä teen. Toisaalta joskus onnellisuus parisuhteessa voi olla hyvinkin pienistä ja vähäpätöisitä asioista kiinni ja kun asiat laittaa vaakaan, niin se vaaka saattaa käyttäytyä epärationaalisesti.

Olen kuitenkin onnellinen, ettei minun tarvitse valehdella todella tärkeissä asioissa. Voin rehellisesti sanoa, että vaimoni on hyvin älykäs, erittäin kaunis, loistavaa seuraa ja ennenkaikkea hän on myös paras ystäväni. Rakastan häntä hyvin paljon. En usko, että pystyisin elämään itseni kanssa tai ainakaan olemaan onnellinen jos en pystyisi vastaamaan rehellisesti tärkeissä asiossa. Pidän itseäni onnekkaana kun olen löytänyt tasavertaisen kumppanin ja voin olla isoissa asiossa rehellinen.

Sudokuholisti

Luulin ensin, että hänellä oli toinen ja tavallaan onkin. Vaikka hän oli kotona ei hän ollut läsnä. Jos hänelle soitti töihin vastasi hän lyhytsanaisesti vain Ymhy tai joo nähdään kotona, eikä hän illalla edes muistanut puhuneensa minun kanssa. Seisahtaneita katseita, hermostunutta käsien tärinää.

Sitten rupesi löytymään vihjeitä: Vanhojen Hesarien pino oli myllätty ja kaikista oli revitty samalta sivulta "artikkeli". Näitä pieniä papereita löytyi sitten sängyn alta, eteisen pöydältä, jääkaapista, sohva tyynyjen välistä, Teuvoanteron haalarien taskusta, ja paikoista joita ei voi tässä ääneen sanoa. Kaikki oli samanlaisia lyijykynällä täyteen numeroita tuhrittuja pieni ryttysiä papereita.

Vaimoni oli koukussa. Tämä ei ole ensimmäinen kerta. Ensimmäisessä kesätyöpaikassaan hän myöntää jääneensä ylitöihin, jotta voisi rauhassa pelata Tetristä. Muistan hyvin selvästi, kuinka vaimoni hiipi tavallisena arki-iltana (tässä tapauksessa aamuna) neljän jälkeen sänkyyn, koska oli löytänyt uudesta tietokoneestamme Minesweeper-pelin ja sanaristikkolehtiin on meidän perheessä upotettu pieni omaisuus. Eilisen kauppa reissun jälkeen kassista, jossa piti olla vain tilliä ja maitoa, löytyi myöskin sudoku-lehti. Analyysi on valmis, vaimoni on auttamattomasti koukussa.

Ei se mitään rakas näpertele vain, se pitää aivot kunnossa ja tekee sinusta jotenkin herttaisen kun kääriydyt shaaliin sohvan nurkkaan ja kaivat taskusta sen pienen ryttyisen paperinpalan ja sulkeudut omaan maailmaasi. Sudoku-lehtiin ei onneksi tarvitse tuhota toista omaisuutta, koska luojan kiitos meillä on internet. Nyt kun vielä muistaisi käydä ostamassa uuden mustepatruunan, niin päästäis laulattamaan Lexmarkkia. sudoku-generaattori

En ollut ajatellut luvata mitään...

...kunnes kuulin tai luin jostain arvovaltaisesta tiedoitusvälineestä, jonkun asiantuntian sanovan, että uudenvuodenlupaus kannattaa tehdä, vaikka epäileekin, että se tulee petettyä. No perhana eikun lupaamaan ja tyypilliseen tapaani näin muutaman päivän myöhässä.

En ryhdy lupaamaan mitään klassista kuten parempia elämän tapoja tai alkomahoolin nauttimisen lopettamista. Ne on tullut nuorempana luvattua ja petettyä niin montakertaa, että tiedän ilman asiantuntijakin, että niiden lupauksien antamisesta ja pettämisestä ei ole mitään hyötyä.

Jospa lupaisi jotain sellaista mitä ei ole tullut vielä koskaan tehtyä ja joka kuuluu niihin ei niin tavoiteltaviin piirteisiin kuten esim. en ryhdy rasistiksi tai en ryöstä yhtään mummoa ja ... Jos nyt sitten kuitenkin sortuisin johonkin edellä mainittuun, niin olisikohan jotenkin helpompaa puolustella tekosiaan itselleensä muistelemalla asiantuntian viisaita sanoja.

Tämähän menee hankalaksi, mitähän sitä voisi ensin luvata ja sitten langeta, niin että siitä olisi mitään hyötyä. Mitenköhän minä voisin noudattaa arvovaltaisen asintuntijan neuvoa ja kasvaa ihmisenä paremmaksi.

"Olen keksinyt sen"(juoksentelen ympäri pihaa alasti, huudellen tuota lausetta) minähän lupaan olla parempi ihminen. Se on tarpeeksi abstrakti lupaus, että sen ymmärtäminen olenko pitänyt vai pettänyt lupaukseni on niin vaikeaa, ettei sillä oikeastaan ole väliä. Ja jos nyt kuitenkin tulen siihen tulokseen, etten ole parempi ihminen, niin ei se mitään tukeudun vaan asiantuntian sanoihin.

Ja maailma on taas vähän parempi paikka