Latexphilos puhallox
Valokuvatorstain inspiroimana niittyjen leinikki
ps. laiska kun olen käytin vanhaa kuvaa, olen polkanut tällä ennekin
"Satama on ihastuttava tyyssija elämän taisteluihin uupuneelle hengelle. Taivaan avaruus, liikkuvien pilvien rakennelmat, meren vaihtuvat väriasteikot, merkkivalojen tuike ovat ihmeen sopiva kuvastin, joka virkistää silmiä väsyttämättä niitä koskaan. Linjakkaat, takilaltaan monimutkaiset alukset, joita mainingit viihdyttävästi keinuttavat, ovat omiaan pitämään mielessä yllä rytmin ja kauneuden tajua. Ja se, jolla ei enää ole uteliaisuutta eikä kunnianhimoa, hän voi huvitella salaperäisellä ja ylimyksellisellä tavalla: tarkkailla näkötornissa maaten tai aallonmurtajaan nojaten, kuinka liikkuvat ne, jotka lähtevät ja palaavat: ne, joilla on vielä voimaa tahtomiseen ja halua matkustaa tai rikastua."
Jokunen aika sitten toivoin teiltä arvoisat lukijani C-kasetteja, työmatkaani lyhentämään. Haluan täten näin julkisesti kiittää kaikkia osallistuneita.
Helsinki Areena on täynnä homomiehiä katselemassa puolialastomia naisia. Normaalistihan siellä istuu makkaraa syöviä heteromiehiä katselemassa kun hikiset miehet luistelevat.
Irma otti ensimmäisiä askelia kohti naiseutta, tämä tapahtui kampaamo käynnin muodossa. Isä oli pyntännyt tyttärensä juhla vermeisiin, olihan kyseessä kuitenkin ihka ensimmäinen kampaamo käynti. Onnestaa soikea tyttö osoitti onnensa oksentamalla syliinsä.
Jos tää sairastelu ei kohta lopu, niin mä kyllä... niin mä kyllä perhana...mä kyllä perhana suutun.
Edelliseen postaukseeni laittamani Jutilan Timpan kuva on mystisesti kadonnut bloggerin arkistoista. Ehkäpä joku bloggerin moderaattoreista on suuri Timpan vani ja näin ollen nykässy valtavan määrän palkokasvin siemeniä nokkaansa, siitä kuuluisasta ylämummokuvasta. No ainakin äskettäin samainen kuva löytyy Kuukkelin kuvahausta hakusanoilla "Timo Jutila". Terveisiä vaan Tampereelle ja Mockbaan.